Olin Mostarin yliopistollisessa sairaalassa. Alunperin minun piti olla sydän- ja
rintaelinkirurgian osastolla, mutta ensimmäisen päivän jälkeen minut siirrettiin
päivystykseen, jossa olin loppuajan. Olisin mielummin ollut kirurgisella
osastolla, mutta ymmärrän siirron, koska olen vasta ensimmäisen vuoden
opiskelija. Tosin he tiesivät minun olevan ensimmäisen vuoden opiskelija jo
siinä vaiheessä kun hyväksyivät sinne. Työaikana oli noin 7 tuntia päivässä
arkisin. Osastolla lähinnä seurasin, joskus sain tutkia potilaita kuten
tunnustella pulssia tai kuunnella keuhkoja ja sydäntä.

En osaa sanoa erosiko työskentely Suomesta koska en ole vielä
klinikassa, mutta se vastasi aikalailla odotuksiani. Englannin kielitaitoni on
hyvä, mutta en puhu ollenkaan paikallista kieltä, ja uskon että olisin saanut
vaihdosta irti paljon enemmän jos puhuisin. Osa lääkäreistä ei puhunut
englantia ja potilaista hyvin harva, joten suuren osan ajasta päivystyksessä
seisoskelin vaan ja kuuntelin. Minuun siis suhtauduttiin melko
välinpitämättömästi, koska ei ollut yhteistä kieltä. Pyysin useamman kerran
että saisinko oman mentorilääkärin mutta en saanut. Muutama lääkäri oli
mukava ja otti minut huomioon.

Koska en ole vielä kliinisessä vaiheessa on vaikea sanoa miten
terveydenhuolto eroaa kohdemaassa ja Suomessa. Uskoisin että Suomessa
ollaan tarkempia hoidosta, koska ainakin tässä kyseisessä sairaalassa monet
asiat tehtiin vähän sinne päin. Hoitokäytäntöjä ei noudatettu niin tarkasti kun
arvaan että Suomessa noudatettaisiin. Samalla tavalla kulttuuri oli mielestäni
“rennompi”, esimerkiksi ihmiset eivät noudattaneet aikatauluja niin tarkasti
kuin Suomessa sekä sairaalassa että sen ulkopuolella. Lääketieteen opinnot
tuntuivat huomattavasti rankemmilta kuin Suomessa. Paikalliset opiskelijar
olivat todella stressaantuneita tenteistä, sillä muutaman hylätyn arvosanat
jälkeen opiskelija voidaan tiputtaa kurssilta. Lääketiedettä on helpompi päästä
opiskelemaan yliopistoon mutta opinnot ovat vaativampia ja
pienryhmäopetusta on todella vähän. Opintojen sisältö oli lähes sama kuin
Suomessa, ainaki ensimmäisenä vuotena.

Asuin paikallisten opiskelijoiden asuntolassa, jossa oli kahden hengen
huoneet. Huone oli ihan hyvänkokoinen ja siinä oli oma vessa. Tärkeintä oli
kuitenkin että huoneessa oli ilmanviilennin, jota ilman olisi ollut vaikea nukkua
kun ulkona oli yölläkin +35 astetta. Ruokailut oli asuntolan ruokalassa, jossa
ruoka oli ihan syötävää, en kuitenkaan syönyt siellä kovin usein koska olen
kasvissyöjä ja ruokalassa ei ollut kasvisvaihtoehtoja. Sosiaalista ohjelmaa ei
ollut ollenkaan kesäkuussa, tästä kuitenkin informointiin etukäteen minua, ja
hyväksyin sen. Vapaa-ajalla vietin aikaa kämppikseni ja paikallisten
opiskelijoiden kanssa.
Matkustin Mostariin lentokoneessa ja junalla. En saanut tai hakenut
apurahoja tai stipendiä. Matkustaminen maksoi yhteensä noin 450€. Ei ole
erikoisia neuvoja ensi vuoden lähtijöille, ehkä vain että muistaa olla alusta asti
itse aktiivinen.
En saanut hyväksytyksi mitään opintoja, eikä tarkoituksena ollutkaan saada.

Ideoita vaihtotoiminnan kehittämiseksi?

Vaihto oli hyvä kokemus, mutta en ehkä lähtökohtaisesti suosittelisi SCOPE
vaihtoa ensimmäisen tai toisen vuoden opiskelijoille. Ajattelin alunperin että
haen SCORE-vaihtoon, mutta kun huomasin että osa maista ottaa
ensimmäisen vuoden opiskelijoita, mietin että lähtisin mielummin sellaiseen,
ja että vaihto on järjestetty niin että sairaalassa tiedetään että olen
ensimmäisen vuoden opiskelija. Näin ei kuitenkaan ollut, ja minut heitettiin
ulos kirurgiselta osastolta ensimmäisen päivän jälkeen. Seuraavana päivänä
minut laitettiin seuraamana päivystystä, jossa ei edes tiedetty tulostani ja
suurin osa lääkäreistä ei puhunut englantia.