Olin vaihdossa Japanissa University of Yamanashin sairaalassa. Minut oli sijoitettu sydän- ja
verisuonikirurgiasta sekä keuhko- ja lastenkirurgiasta vastaavalle osastolle. Ensimmäisenä
päivänä sain valita ylilääkärin kanssa, mitä leikkauksia haluaisin seurata. Valitsin sydän- ja
verisuonikirugian, koska lastenkirurgialla oli huomattavasti vähemmän leikkauksia ja pääsin
opetuksiin näin paikallisen klinikkaryhmän mukana.

Sairaalapäivät olivat hyvin vaihtelevia, koska heinäkuu oli japanilaisten viimeinen kuukausi
ennen kesälomaa. Viimeiset kaksi viikkoa olivatkin heillä tenttiviikkoja. Vaihdon alussa
osallistuin monelle paikalliselle luennolle, auskultaatio-opetukseen, suturaatio-opetukseen
ja kolmesti viikossa myös leikkauksiin. Viimeisellä viikollani opetusta ei ollut juuri lainkaan,
koska leikkauksia peruttiin ja kuudennen vuoden opiskelijoilla ei ollut juurikaan luentoja.
Japanissa klinikka alkaa vasta viidennellä vuosikurssilla, ja viidennen vuoden opiskelijat olivat
osastollani vain viikon, kuudennen vuoden opiskelijat taas kolme viikkoa.

Moni ennakko-oletukseni kumoutui vaihtoni aikana. Japanilaiset opiskelijat saattoivat mennä
aikaisin koululle, mutta varsinaista opetusta tai itseopiskelua ei ollut paljon. Meillä saattoi
olla esimerkiksi muutaman tunnin ruokataukoja keskellä päivää ja kaksi lyhyttä opetusta. Silti
koululla oltiin ajallisesti kauan. Olin myös odottanut näkeväni paljon hierarkiaa opettajien ja
opiskelijoiden välillä, mutta kohteliaisuutta lukuun ottamatta he saattoivat vitsaillakin
keskenään. Minua kohdeltiin hyvin kunnioittavasti sairaalan vieraana henkilökunnankin
puolesta. Oma kohteluni erosi siis merkittävästi paikallisista opiskelijoista, sillä ylilääkäri
kutsui esimerkiksi minut sairaalan kesäjuhliin, jonne opiskelijoilla ei yleensä ole ollut asiaa.
Kielimuuri ei tuntunut mitenkään mahdottomalta. Yamanashin perfektuurin alueella ei
juurikaan puhuttu englantia, mutta yliopistossa toiset opiskelijat puhuivat hyvin ja olivat ehkä
pienen alkuarastelun jälkeen hyvinkin puheliaita. Kaikki opettajat eivät halunneet englantia
puhua, mutta yleensä joku ryhmäläisistä oli mukava ja tulkkasi opetuksen sisällön minullekin.
Ilman japaninkielentaitoa pärjää Japanissa siis hyvin!

Suurin kulttuuriero Suomeen oli lääkärien ja potilaiden vuorovaikutus. Potilaat suhtautuivat
lääkäreihin hyvin kunnioittavasti ja kumartelivat näille aina syvään koko osastokohtaamisenaikana. Ei olisi tullut kysymykseenkään, että potilas olisi väittänyt lääkäreille vastaan. Myöshoitajat ja lääkärit taukoilivat eri tiloissa, mikä oli minusta hyvin vanhanaikaista. Sydän- ja verisuonikirurgian kurssia en ollut vaihdon aikana vielä käynyt Suomessa. Hämmästyin kuitenkin Japanin potilaskuntaa, sillä he leikkaavat vielä lähemmäs satavuotiaitakin potilaita, jos nämä vain ovat hyväkuntoisia.

Minut majoitettiin vaihdon ajaksi sairaalan vieressä olevaan asuntolaan, jossa asui lisäkseni
sairaalalla vierailevia terveydenhuollon ammattilaisia. Sain oman asunnon, joka oli
käytännössä pienen hotellihuoneen kaltainen. Minulla oli esimerkiksi oma kylpyamme ja
tehokas ilmastointi, mikä oli eduksi Japanin kuuman kesän aikana.
Sosiaalinen ohjelma oli aika pientä: Vaihtareille oli suunniteltu tervetuliais- ja läksiäisjuhlat.
Tervetuliaisjuhlat pidettiin ensimmäisenä lauantaina Tanabata-festivaalien aikaan. Paikalliset
vaihtovirkailijat halusivat pukea minut paikalliseen yukata-asuun, mikä oli vaihdon yksi
hienoimmista kokemuksista. Seuraavana päivänä minua kierrätettiin Yamanashin
lähiseuduilla katselemassa vesiputouksia, pyhäkköjä ja Fuji-vuorta. Arki-iltoihin olisin
kaivannut enemmän sosiaalista ohjelmaa, sillä julkista liikennettä meni huonosti ja moniin
paikkoihin olisi päässyt autolla todella nopeasti.

Japanilaiset olivat hyvin vieraanvaraisia. Vaihtovirkailijoiden lisäksi myös klinikkaryhmäläiseni
veivät minua usein lounaalle. Sain myös kutsun yhden klinikkaryhmäläiseni perheen luo
illalliselle, mikä oli hieno ja uniikki kokemus. Pääsin tekemään sushia heidän kanssaan ja
näkemään tarkemmin japanilaisen perheen arkea. Viikonloput matkustin yleensä toisiin kaupunkeihin. Japanissa oli kansallinen vapaapäivä heinäkuussa, mikä mahdollisti pidemmän viikonloppureissun Kiotoon. Lisäksi kävin myös Osakassa ja vaihdon lopulla matkustin Tokioon. Muut kaupungit toivat hyvää vaihtelua
Yamanashin sairaala-arkeeni. Japanissa on myös yllättävän helppoa matkustaa yksin. Suosin
yleensä hinta-käytäntösyistä yöbusseja, koska etenkin Kiotoon ja Osakaan olisi pitänyt
vaihtaa neljästi junaa. Yöbussi lähti kaupungistani ja oli perillä aamulla seuraavassa paikassa.
Moniin nähtävyyksiin kannattikin mennä aikaisin aamulla ruuhkan välttämiseksi, joten
päädyin käyttämään busseja useamminkin. Japanissa oli muutenkin helppoa matkustaa
yksin: Ravintoloissa yksin syöminen oli tavallista paikallisillakin ja navigoiminen oli helppoa
Google Mapsin avulla.

Kokonaan vaihto kustansi aika paljon: Japani vaati muun muassa pakollista englannin
kielitestiä, varicella-vasta-aineet vesirokonkin sairastaneelta ja muita maksullisia dokumentteja. Ymmärtääkseni joistain dokumenteista neuvoteltiin Suomi irti, mutta IELTS- kielitestin olin jo kerennyt varaamaan kuullessani asiasta. Otin varuiksi myös rokotukset Japanin aivokuumeeseen, joten kokonaiskustannukset ennen Japaniin lähtöä olivat suuret. Japanissa taas kaikki oli hyvin edullista jenin kurssin takia. Japania suosittelen ehdottomasti vaihtokohteena. Kulttuuri oli mielenkiintoinen ja erilainen eurooppalaiseen verrattuna, minkä takia oli upeaa päästä kokemaan se yhdessä paikallisten kanssa. Japanilainen ruoka oli taivaallista, ja se oli ehdottomasti matkani parhaimpia asioita. Matkalta jäi mukaan paljon hauskoja kokemuksia aina capybarojen ihailusta viinissä uintiin, sekä tietysti paljon uusia ystäviä.