Ruotsi
Heinäkuu 2024, Tukholma
5. vuosikurssi
Olin klinikkavaihdossa Ruotsissa, Tukholmassa. Erikoisalani oli naistentaudit, ja olin kaksi
ensimmäistä viikkoa obstetriikalla ja kaksi jälkimmäistä gynekologialla. Sekä kaupunki että ala oli
ykköstoiveeni! Sairaala oli Karolinska Huddinge, eli itseasiassa hieman Tukholman ulkopuolella.
Asuminen oli järjestetty Karolinskan soluasuntolaan juuri Huddingen sairaalan kampusalueella
Flemingsbergissä, joten aamun työmatka oli minulla ihanan lyhyt. Osa vaihtareista kävi kuitenkin keskustan sairaaloissa ja heillä olikin sitten vähän pidempi matka aamuisin.
Synnytyspuolella seurasin vuorotellen eri päivinä antenataalilääkäriä, obstetrikkoa,
postnataalilääkäriä, kätilöitä ja suunniteltuja sektioita. Kätilöiden kanssa oli iltavuoroja, joista sovittiin
yhdessä, eli mikään pakko niihin ei olisi ollut mennä. Gynekologian puolelta seurasin osastolääkäriä, leikkauksia sekä erikoislääkäreiden että ST- ja AT-lääkäreiden polia. ST-lääkärit ovat erikoistuvia ja AT-
lääkärit vertautuvat ehkä YEK-lääkäreihin. Näin paljon toimenpiteitä ja sain olla mukana synnytyksissä, avustaa sektioissa, tehdä tutkimuksia ja moni lääkäri oli tosi innostunut opettamaan ja
pitämään minua mukanansa.
Yleisesti sairaalan toiminta Ruotsissa oli samanlaista kuin Suomessa ja hoitokäytännötkin suurelta
osin samat. Ymmärsin ruotsia hyvin ja pysyin mukana potilaskohtaamisissa hyvin, vaikka lääkärit
keskustelivat ruotsiksi heidän kanssaan. Lääkäreiden kanssa puhuimme englantia, sillä oli
helpompaa käydä monimutkaisempia aiheita läpi englanniksi. Ruotsissa oli mielestäni vielä Suomeakin vähemmän hierarkiaa sairaalassa ammattiryhmien välillä. Varsinkin kauempaa tulleet vaihtarit olivat tästä tosi hämmentyneitä. Työaika minulla oli varsin joustava, yleisin päivien kesto oli n. 7 h, ja otin kaksi perjantaita kokonaan vapaaksi reissujen vuoksi. Lääkäreiden työaika oli 8,5 h mutta tähän sisältyi pitkät fika-tauot ja lounastauko.
Asuminen oli järjestetty Karolinskan kahden hengen soluasunnoissa vaihtareiden kesken. Kaikki
asunnon kanssa järjestyi helposti ja vaivattomasti. Saimme 1200 SEK lahjakortit ICA-markettiketjuun,
jolla sai varsin hyvin katettua lounaskulut. Paikallinen vaihtotiimi oli järjestänyt vähintäänkin
muutamia kertoja viikossa ohjelmaa iltaisin ja viikonloppuisin.
Matkustin laivalla Tukholmaan, mikä oli halvin vaihtoehto. Päivän reittimatka yhteen suuntaan maksoi
n. 40 €. Tukholmassa julkinen liikenne oli suunnilleen saman hintaista kuin Suomessa,
opiskelijahintaa ei saanut ulkomaalaiset opiskelijat.
Voin ehdottomasti suositella Ruotsia vaihtokohteena, ja varsinkin naistentautien klinikkaa! Vaikka
ehkä eksotiikkaa ei länsinaapuri tarjoa meille suomalaisille, niin itse vaihdosta saa paljon irti ilman
kielimuureja ja vaihtareihin suhtauduttiin todella lämpimästi. Social program oli Tukholmassa tosi
kattava ja sen myötä vaihdossa tutustuukin moniin erimaalaisiin lääkisopiskelijoihin J