Ghana
Tamale, Ghana
6. vuosikurssin opiskelija
heinäkuu 2026
Sairaala ja harjoittelupaikka
Suoritin harjoitteluvaihdon Pohjois-Ghanassa, Tamalessa. Olin kuukauden akuuttilääketieteellä.
Työtehtävät ja työaika
Harjoitteluni koostui kolmesta eri sijoituksesta: triagesta, toimenpidehuoneesta sekä päivystyksen vuodepaikoista eli niin sanotuista zoneista. Zonet oli jaettu potilaiden kriittisyyden mukaan punaiseen, oranssiin, keltaiseen ja vihreään zoneen. Vaikka kyseessä oli ns. ”päivystyksen tarkkailu”, potilaat saattoivat viettää zoneilla useita päiviä. Myös triagessa potilaat olivat joskus yön yli, jos vuodepaikkoja zoneilla ei ollut vapaana. Työskentelin sairaalassa keskimäärin viisi tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa.
Työskentelyolosuhteet ja erot Suomeen
Harjoittelussa suurin yllätys oli terveydenhuollon resurssien rajallisuus. Myös vakavimmin sairaiden eli red zonen potilaiden monitorointimahdollisuudet olivat hyvin rajalliset, eikä yhtäkään potilasta pystytty pitämään monitoriseurannassa pitkiä aikoja. Myös monet tutkimukset, hoidot ja hoitotarvikkeet olivat potilaalle maksullisia. Maksullisia olivat esimerkiksi EKG, laboratoriotutkimukset, lääkkeet ja happimaskit. Esimerkiksi huonosti saturoituvalle potilaalle ei välttämättä voitu aloittaa lisähappea ennen kuin omainen oli ostanut tarvittavan happimaskin. Sen sijaan esimerkiksi suonensisäiset nesteet ja päivystyksen vuodepaikka eivät maksaneet potilaille.
Päivystyksessä oli myös potilaita, jotka olisivat kliinisen tilanteensa perusteella kuuluneet tehohoitoon, mutta tehohoidon kustannukset olivat monille liian korkeat. Potilaat hakeutuivat hoitoon usein huomattavasti myöhemmin kuin Suomessa vastaavissa tapauksissa, ja taloudellisilla tekijöillä oli todennäköisesti tähän suuri vaikutus. Pohjois-Ghanassa käytetään edelleen myös perinteisiä kyläparantajia, joiden luokse osa ihmisistä hakeutuu ensisijaisesti terveysongelmien yhteydessä.
Myös erikoissairaanhoidon saatavuudessa oli puutteita. Kaikkia erikoislääkäreitä ei ollut aina saatavilla, ja esimerkiksi koko Pohjois-Ghanan alueella ei ollut harjoitteluni aikana yhtään anestesialääkäriä.
Päivystyksessä yksittäisellä lääkärillä oli vastuullaan suuri määrä potilaita. Esimerkiksi pelkästään red zonella oli noin 20 potilaspaikkaa, ja välillä red zonen lääkärin vastuulla oli lisäksi orange zone, jossa oli vähintään sama määrä potilaita. Sairaanhoitajien työnkuva erosi osittain suomalaisesta. He tekivät paljon enemmän toimenpiteitä, kuten haavojen ompelua itsenäisesti. Kaikesta edellä mainitusta huolimatta yleinen työtahti oli monesti Suomeen verrattuna rauhallisempaa, mutta tämä johtui osittain käytettävissä olevien tutkimusten ja hoitomahdollisuuksien rajallisuudesta. Hoitohenkilökunta oli hyvin koulutettua ja he tekivät käytettävissä olevilla resursseilla parhaansa potilaiden hyväksi.
Suhtautuminen vaihtareihin ja oppimismahdollisuudet
Paikallinen hoitohenkilökunta oli erittäin ystävällistä ja otti minut hyvin vastaan. Lääkärit olivat valmiita vastaamaan kysymyksiin ja opettamaan oman työnsä ohessa. Aktiivisesti osallistumalla oli mahdollista päästä haastattelemaan ja tutkimaan potilaita, myös kriittisesti sairaita.
Potilaiden tutkimuksiin pääsyssä, kuten kuvantamisessa, oli usein huomattavia viiveitä. Tämän vuoksi myös vakavasti sairaat potilaat saattoivat joutua odottamaan triagessa pitkiä aikoja, mikä mahdollisti vaihtareille osallistumisen potilaiden tutkimiseen ja hoitoon.
Vaihtarit olivat mukana myös yhdessä tai useammassa elvytystilanteessa. Tehtäviimme kuului muun muassa ventilaatio, paineluelvytys ja hoitajaopiskelijoiden ohjaaminen.
Kielitaito ja kommunikointi
Ghanan virallinen asiointikieli on englanti, mutta Tamalen alueella monet paikalliset eivät puhuneet englantia vaan dagbania. Kielimuuri aiheutti ajoittain haasteita potilaiden kanssa kommunikointiin. Tarvittaessa potilaan sukulainen toimi tulkkina, tai apua pyydettiin muulta henkilökunnalta tai opiskelijoilta.
Anamneesin ottamista vaikeutti myös se, ettei monilla potilailla ollut tarkkaa tietoa omista perussairauksistaan tai käytössään olevista lääkkeistä. Sairaalassa oli sähköinen potilastietojärjestelmä, mutta aiempia terveystietoja ei usein ollut järjestelmässä nähtävillä.
Sairaala ja terveydenhuolto kohdemaassa
Päivystyksessä tuli vastaan paljon liikenneonnettomuuksien uhreja. Kypärän käyttö oli vähäistä, minkä vuoksi vakavia pään vammoja esiintyi paljon. Myös maksasyöpäpotilaita näki runsaasti. Sydän- ja verisuonisairauksien komplikaatiot muodostivat niin ikään merkittävän potilasryhmän.
Hoitokäytännöt erosivat suomalaisista osittain resurssien puutteen vuoksi. Jatkotutkimuksiin saattoi olla useiden tuntien viiveitä, ja laboratoriotulosten valmistuminen kesti huomattavasti pidempään kuin Suomessa. Kaikkia diagnostisia tutkimuksia ei aina ollut mahdollista tehdä, joten diagnoosi perustui usein kliinisiin löydöksiin ja potilaan kokonaiskuvaan.
Lääketieteen opetus kohdemaassa
Ghanassa lääketieteen opetuksessa painotetaan paljon kliinistä tutkimusta. Tähän vaikuttaa osaltaan laboratoriotutkimusten ja kuvantamisen rajallisempi saatavuus. Kliinisen tutkimisen taitojen
merkitys korostuu tilanteissa, joissa diagnoosia ei voida varmistaa laajoilla laboratorio- tai kuvantamistutkimuksilla.
Sosiaaliset olot ja vapaa-aika
Asuimme kuuden vaihtarin kesken Airbnb-asunnossa. Asunnossa oli kaksi makuuhuonetta, kaksi kylpyhuonetta, olohuone ja keittiö. Asunto oli erittäin siisti ja siellä oli hyvät ruoanlaittomahdollisuudet, jääkaappi, televisio, ilmastointi, pesukone sekä lämmin vesi. Asunto sijaitsi noin viiden kilometrin päässä sairaalasta, ja kuljimme sairaalalle helposti paikallisella yellow-yellow-kulkuvälineellä. Matkoihin päivässä kului rahaa noin 50 senttiä.
Saimme päivittäin rahaa yhteen lämpimään ateriaan, jonka kävimme yleensä syömässä sairaalan ruokalassa. Riisi ja kana olivat yleisimpiä raaka-aineita. Kasvissyönti onnistui myös.
Vaihdon aikana järjestettiin useita yhteisiä sosiaalisia tapahtumia, kuten welcome dinner, Sip and Paint -ilta, päiväretki tekojärvelle ja vesiaktiviteetteihin, yönyliretki Mole National Parkiin, vierailut Larabangaan, Buabeng Fiema Monkey Sanctuaryyn ja Kintampon vesiputouksille sekä send-off party. Lisäksi tutustuimme muiden vaihtareiden kanssa omatoimisesti Tamaleen ja sen ympäristöön.
Matkustaminen ja käytännön järjestelyt
Matkustin Tamaleen lentäen kahden vaihdon kautta. Paluumatkalla matkustin Tamalesta pääkaupunki Accraan bussilla, ja matka kesti noin 18 tuntia. Lentojen kokonaiskustannukset olivat noin 1 400 euroa. Sain vaihtoon yliopiston myöntämän apurahan.
Viisumihakemusprosessiin kannattaa perehtyä hyvissä ajoin ennen vaihtoon lähtöä. Passi ja vaadittavat asiakirjat tulee postittaa Osloon, mikä kannattaa huomioida aikataulussa.
Myös malarian estolääkitysvaihtoehtoihin kannattaa perehtyä etukäteen. Suurimmalle osalle määrätään automaattisesti Malarone tai Lariam. Minulle määrättiin doksisykliini, joka on edullisempi vaihtoehto, mutta jonka käyttöä jatketaan 3 viikkoa pidempään verrattuna Malaroneen. Lisäksi doksisykliini tunnetusti aiheuttaa monelle merkittäviä suolistohaittoja ja herkisti ihoa uv:lle entisestään, joten suosittelen puntaroimaan vaihtoehtoja etukäteen.
Vaihdon hyväksilukeminen
Sain hyväksiluettua 6 opintopistettä harjoitteluihin.
Accra, Ghana
heinäkuu 2026
4. vuosikurssin opiskelija
Olin Korle Bu;n opetussairaalassa Accrassa lastenkirurgiassa. Päivittäinen työskentelyaikani vaihteli 3-6 tunnin
väliltä sen mukaan oliko leikkauspäivä vai millaista ohjelmaa. Sairaalalla suurin osa puhuu englantia mutta osa
potilaista puhui paikallisia kieliä kuten chiitä ja ghata. Minut otettiin klinikalla hyvin vastaan ja työskentely vastasi
melko hyvin odotuksiani mutten harmikseni päässyt avustamaan leikkausta sillä erikoistuvia oli niin paljon.
Lääketieteen opinnot kestävät Ghanassa 6 vuotta, jonka jälkeen tulee tehdä 2 vuoden työskentelyjakso
sairaalalla. Asuin vaihdon aikana opiskelijahostellissa R-block ja jaoin huoneen toisen vaihtarin kanssa. Olot
olivat kohtuulliset ja huoneessa oli onneksi tuuletin, mikro, jääkaappi ja vedenkeitin. Lounaat tapahtuivat
läheisessä medinerissä mutta meillä oli aluksi hieman ongelmia saada lounaskupongit. Sosiaalista ohjelmaa oli
järjestetty viikonlopuille mutta koordinoimme sitä myös paljon itse. Oli paljon erilaisia retkiä ja maksoimme ne
itse mutta onneksi näihin ei mennyt kovin paljon rahaa. Matkustin Ghanaan lentäen Amsterdamin kautta.
Lentoihin meni noin 1500€ ja vaihdon aikana kulutin noin 1000€ mutta reissasimme paljon ja vierailimme mm.
Molen kansallispuistossa ja lensimme Tamaleen. Sain vaihtoon 500€ apurahan Turun yliopistolta. Saan
vaihdosta 2 opintopistettä kun suoritan Kansainvälinen terveydenhuolto -kurssin.
Ghanan terveydenhuoltojärjestelmä eroaa Suomesta melkoisesti. Isoin ero Suomeen terveydenhuollon
järjestämisessä on resurssien puute niin sairaaloiden varustuksessa kuvantamislaitteiden ja muun teknologian
osalta kuin myös lääkäreiden ja sairaanhoitajien osaamisessa. Vaihtoni aikana osallistuin lastenkirurgian
yksikön normaaliin toimintaan seuraamalla osastokiertoja, leikkauksia, klinikkapäiviä sekä päivystystä.
Ghanassa yksi iso ero Suomeen on myös terveydenhuollon tehottomuus ja se, ettei niitä pieniä resursseja
osata hyödyntää järkevästi. Esimerkiksi lastenkirurgian kerran viikossa tapahtuvalla osastokierrolla on mukana
kaksi erikoislääkäriä ja 20 kirurgiaan erikoistuvaa lääkäriä.
Ghanassa terveydenhuolto ei ole ilmaista toisin kuin Suomessa vaikka heillä onkin kansallinen
terveysvakuutus, joka kattaa pienen osan kustannuksista. Yleinen ongelma on se, ettei potilailla ole
yksinkertaisesti varaa hoitoon, saati sitten kuvantamistutkimuksiin, jolla selviäisi diagnoosi. Ultraääni on täällä
kovassa käytössä ja siitä tehdään aina kattavat lausunnot eri elinten koosta vielä tarkemmin kuin Suomessa
sillä usein TT tai MRI ei ole saatavilla / tähän ei ole varaa.
Leikkaussalitoiminnasta minulla ei ollut vielä Suomessa kokemusta kovin paljoa, sillä kirurgian kurssi on vasta
tulossa. Aikaisemmin olen nähnyt vain joitain pientoimenpiteitä ja luomenpoistoja. Vaihdon mielenkiintoisin
anti sairaalan osalta oli ehdottomasti erilaisten leikkausten seuraaminen. Leikkaussalikäytännöt eroavat jonkin
verran Suomeen mm. sen osalta, että siellä ei käytetään steriilejä kertakäyttöisiä liinoja vaan kankaisia liinoja,
jotka pestään joka potilaan jälkeen. Myös kirurgian maskit eivät ihan pysyneet suun ja nenän edessä ja
leikkaussalissa sai vapaasti käyttää puhelinta. Myöskään käsidesiä ei ollut saatavilla leikkaussaliin mentäessä.
Kirurgit toki tekivät käsienpesun saippualla ennen steriilien hanskojen pukemista. Hygieniakäytännöt eroavat
verrattuna Suomeen ja täällä annetaankin leikkausta ennen jokaiselle potilaalle aina ennaltaehkäisevä
antibiootti mahdollisen leikkauksen jälkeisen tulehduksen osalta. Suomessa tätä tehdään harvemmin tai vaan
jos siihen on hyvä syy. Antibioottiresistenssi onkin yleinen ongelma Ghanassa sekä muissa kehittyvissä
maissa.
Ghanassa vaihtoehtoinen lääketiede ja luonnonlääketiede on iso juttu ja jopa 70% väestöstä käyttää niitä
ensisijaisesti ennen lääkäriin hakeutumista. Monesti potilaat hakeutuvat lääkäriin aivan liian myöhään.
Klinikkapäivänä lääkärit ottivat vastaan potilaita ja arvioivat tarvitsevatko nämä leikkausta. Näinkin vaihdon
aikana aika monia ”rajuja” tapauksia ihan pienillä vauvoilla ja lapsilla. Hurjin kokemus oli nähdä ihan
vastasyntynyt vauva, jonka suolet olivat pussissa vatsan ulkopuolella ja hänen keskoskaapissa lenteli kärpäsiä.
Sairaalassa ei tosiaan ole ilmastointia vaan ikkunat ovat auki ulos jatkuvasti. Leikkaussaleissa on välillä
ilmastointi mutta siellä oli silti todella kuuma.
Vaihtoni Ghanassa oli todella mielenkiintoinen kokemus ja pääsin näkemään monipuolisesti miten terveydenhuolto siellä toimii. Minulla oli myös mahdollisuus viikonloppuina matkustaa Ghanan sisällä, jolloin pääsin näkemään maata ja sen nähtävyyksiä myös Accran lisäksi. Vaihtoni Ghanassa oli silmiä avaava kokemus ja vaikka olenkin matkustanut paljon ja nähnyt erilaisia oloja niin Ghanassa ja erityisesti Accrassa näki hyvin eri oloissa asuvia ihmisiä. Toivottavasti Ghanan terveydenhuolto kehittyy tulevaisuudessa lähelle länsimaita mutta uskon, että se tulee viemään paljon aikaa. Ghanaan kannattaa lähteä avoimin mielin ja pakata mukaan suomieväitä ja muita välttämättömyyksiä, sillä ruokakauppoja ei ainakaan Accrassa ole ihan sairaalan ja opiskelija-asuntolan lähellä. Kannattaa myös henkisesti valmistautua olemaan paikallinen julkkis ja mahdollisesti ainoa valkoihoinen liikkuessa sairaalalla ja kaupungilla. Akwaaba!
heinäkuu 20235. vuosikurssin opiskelija
Heinäkuussa 2023 olin harjoitteluvaihdossa Ghanassa Ho Teaching Hospitalissa (HTH) Ho:n kaupungissa. Kyseessä oli julkinen sairaala. Olin naistentautien ja synnytysten erikoisalalla. HTH:ssa tämä erikoisala oli jaettu neljään osaan; synnytysosastoon, gynekologian vuodeosastoon,poliklinikkaan, sekä ns. perinataaliosastoon. Suurin osa potilaista tuli osastoille poliklinikan kautta, mikä ilmeisesti toimi myös jonkinlaisena ”ensiapuna”/kiirevastaanottona. Lisäksi sairaala oli kooltaan sen verran suuri, että läheisistä, pienemmistä alueellisista sairaaloista lähetettiin sinne potilaita. Sairaalassa ei kuitenkaan ollut MRI-laitetta, ja teho-osasto oli vain kuusipaikkainen. Seurasin itse eniten perinataaliosaston toimintaa, jossa oli siis odottavia äitejä sekä jo synnyttäneitääitejä.
Vietin myös noin viikon ajan poliklinikalla ja synnytysosastolla. Synnytysosastolla sijaitsi myössektiosali, ja näinkin useita sektioita kuukauden aikana. Kävin myös seuraamassa muutamaa gynekologista leikkausta.Perinataaliosastolla olin mukana lääkärin kierroilla. Kierrot olivat pitkiä ja kestivät noin neljä tuntia.Lääkäreitä oli useita, mutta hoitovastuussa oli vain yksi lääkäri eli osaston erikoistuva lääkäri.Kierroilla pohdittiin lähinnä potilaiden hoitosuunntelmia eikä juurikaan tutkittu potilaita tai juteltu heille. Yön päivystävä lääkäri oli nimittäin herännyt jo kuudelta aamulla tutkimaan kaikki osaston potilaat etukäteen ennen kiertoa.
Pääsin tutkimaan odottavia äitejä, ottamaan heiltä verinäytteitä (joka oli siis lääkärin tehtävä) ja käyttämään ultraääntä. Sairaalassa oli mahdollista seurata myös yövuoroja, jolloin työpäivän pituudeksi tuli noin 30 tuntia. Näiden vuorojen aikana saattoi päästä näkemään kiireellisempien potilaiden hoitoa.
Sairaalan henkilökunta otti minut hyvin vastaan. Ghanalaiset olivat varsin ystävällisiä ja huomaavaisia ja mielellään kyselivät minusta ja selittivät minulle asioita. Ghanalaiset olivat varsin iloisia ja välillä päästiinkin tanssimaan leikkaussalissa. Afrikkalaiseen tapaan ghanalaisillakaan ei ollut kiire. Asiat tapahtuivat omalla ajallaan, mikä joskus tarkoitti kahden tunnin odottelua. Lääkärinkierrot harvoin alkoivat heti aamukahdeksalta.
Ghanassa pre-eklampsian ilmaantuvuus on noin 6-8%, kun taas Suomessa se on 2-3%. Sairaalassa olikin paljon pre-eklampsiaa sairastavia äitejä. Näin myös muutaman eklampsia-tapauksen ja HELLP-syndrooman. Muutoin odottavat äidit olivat yleensä perusterveitä, kuten Suomessakin. Lisäksi näinerilaisia infektiosairauksia, kuten hepatiittia ja malariaa. Äitiyskuolleisuus on noin 100-kertainen Suomeen verrattuna. Yleisimpiä syitä ovat korkea verenpainetaso, verenvuoto ja sepsis. Ghanassa harvoin kaikki lapset pysyivät hengissä; suurimmalla osalla oli taustalla joko keskenmenoja tai sitten lapsi oli kuollut pian syntymän jälkeen tai jopa syntynyt kuolleena.
Terveyseroista huolimatta hoitokäytännöt olivat kuitenkin pitkälti samoja. Lääketiede universaalina tieteenä konkretisoitui todella hyvin. Erona tosin oli se, että Ghanassa ei ole kattavaa terveysvakuutusta, joten potilaat maksavat hoidon ja lääkkeet suoraan omasta pussistaan. Mikäli rahaa ei ole, pitää keksiä vaihtoehtoisia hoitokeinoja tai jättää potilas hoitamatta. Useimmiten sukulaiset auttoivat taloudellisesti.
Toisin kuin Suomessa, synnytyksen aikana ei käytetty lääkkeellistä kivunlievitystä, sillä siihen ei ollut resursseja eikä varaa. Epiduraalin laittaminen olisi maksanut potilaalle paljon. Ilokaasulaitteita koko synnytysosastolla oli tasan yksi, mutta sekään ei ollut aktiivisessa käytössä.
Ghana on suomalaiselle varsin edullinen maa: Coca-cola -pullo maksoi noin 40 senttiä. Suurin osa budjetistani kuluikin matkan etukäteisvalmsteluihin: viisumin hankintaan, lentolippuihin ja rokotuksiin sekä malaria-profylaksiaan. Kuukuden aikana matkustimme kyllä ympäri Ghanaa, mutta esimerkiksi bussilla tai taksilla liikkuminen oli kuitenkin verrattain halpaa. Itä-Suomen yliopisto ei jaa IFMSA-vaihtoon lähtijöille apurahaa.
Asuin sairaalan lähellä sijaitsevassa opiskelija-asuntolassa yhdessä kolmen muun IFMSA-vaihtarin kanssa. Neljän hengen huoneessamme oli sängyt, pöytä, jääkaappi, wc, suihku ja parvekekeittiö. Osa paikallistiimin jäsenistä asui samassa asuntolassa. Paikallistiimi järjesti meille ohjelmaa joka viikonloppu ja muutamina arki-iltoinakin. He todella viihtyivät kanssamme. Kävimme muun muassa safarilla, museoissa, veneretkellä, rannalla ja metsäretkellä. Ghanan kansallinen vaihtovirkailija asui onneksemme kanssamme samassa kaupungissa ja hän oli aina järjestänyt kaikki matkat ja siirtymiset etukäteen eikä meidän tarvinnut huolehtia käytännön asioista itse. Itse Ho oli melko pieni noin 100 000 asukkaan kaupunki, joten siellä ei tekemistä erityisemmin ollut. Viihdyimme kuitenkin kaupungissa erittäin hyvin, siellä oli ehdottomasti maan modernein opiskelija-asuntola ja paikalliset lääketieteen opiskelijat olivat todella ystävällisiä.
Sairaalalla saimme joka päivä ilmaisen lounaan, joka oli käytännössä lähes aina kanaa ja riisiä. Eräs sairaalan kanttiinissa työskentelevistä kokeista toimi yhteyshenkilönämme ja hänen kauttaan saimme usein tilattua myös illallisen suoraan asuntolaamme.
Suosittelen ehdottomasti lähtemään Ghanaan! Vastoin odotuksiani maa oli varsin turvallisen tuntuinen ja erittäin hyvä kohde ensimmäiselle Afrikan vierailulle. Matkaan kannattaa lähteä avoimin mielin eikä asioista kannata stressata turhaan. Viisumihakemus kannattaa lähettää heti, kun CA saapuu! Viisumin käsittely kestää nimittäin noin kuukauden. Knoppitietona, että ghanalainen ruoka on erittäin tulista ja mikäli ei ole tulisen ruuan ystävä, kannattaa sen syömiseen totutella ennen vaihtoon lähtöä! Afrikkaan lähtiessä kannattaa varautua siihen, että maassa puhuttu englannin kieli on hyvin erilaista britti- ja jenkkienglantiin verrattuna. Minulla oli alussa hieman vaikeuksia ymmärtää paikallisten puhetta, mutta loppua kohden homma alkoi jo sujua paremmin.
Sain hyväksiluettua neljän opintopisteen valinnaisen kurssin sekä viidennen vuoden englannin kurssin (2 op).
heinäkuu 20233. vuosikurssin opiskelija
Suoritin harjoitteluvaihtoni Ghanan pääkaupungissa Accrassa, Karle Bu- Teaching Hospital:ssa lastentautien osastolla. Kyseessä oli maan suurin julkinen sairaala. Suoritin neljän viikon ajan siellä paikallisten 5. vuoden opiskelijoiden kanssa heidän lastentautien kliinistä kurssia. Olimme joka viikko eri osastolla lastentautien sisällä. Pääsin tutustumaan mm. HIV- ja sirppisoluanemiapoliklinikkaan, syöpäosastoon, akuuttiosastoon sekä vajaaravitsemusosastoon. Eri osastoilla tutkimme ja haastattelimme potilaita ja heidän vanhempiaan, jonka jälkeen meillä oli yleensä opettajan johtama oppimistilaisuus, jossa kävimme potilastapauksiamme läpi ja samalla opimme lisää sairauksista. Koulupäivieni pituus oli n. 5 h.
Odotusteni vastaisesti olin enimmäkseen siis sairaalassa paikallisten opiskelijoiden, enkä lääkäreiden kanssa, mutta toisaalta se toimi niin oikein kivasti ja samalla pääsin tutustumaan hyvin opiskelijoihin. Minuun suhtauduttiin erittäin avomielisesti ja auttavaisesti erityisesti opiskelijoiden ja opettajien toimesta. Toisaalta olisin ehkä kaivannut hiukan enemmän ohjausta ja opastusta lääkäreiltä sekä enemmän potilaskontakteja.
Englannin kielitaitoni arvioisin melko hyväksi ja kohdemaassa puhuttiin virallisena kielenä
englantia, mutta toisaalta heidän aksenttinsa oli toisinaan niin vahva, että minulla oli silti
hankaluuksia välillä ymmärtää heitä ja välillä myös heillä minua. Lisäksi kaikki potilaat eivät
puhuneet englantia, mikä hankaloitti kommunikaatiota heidän kanssaan. Pääasiassa kommunikaatio kuitenkin toimi hyvin.
Sairauksien esiintyvyydessä oli suurta eroa Suomeen verrattuna, Suomessa kun ei juurikaan lapsilla esiinny HIV:tä, malariaa tai sirppisoluanemiaa, joita taas esiintyi hyvinkin paljon Ghanassa. Lisäksi lapset olivat selvästi sairaampia, sillä hoitoon hakeudutaan korkeammalla kynnyksellä taloudellisten ja logististen syiden vuoksi, eikä heidän terveyttään seurata samalla tavalla kuin Suomessa. Suomen ja Ghanan terveydenhuollon suurin ero on ehdottomasti resurssit. Ghanassa resurssien puute näkyi sairaalassa tilojen ahtautena ja tilojen ja välineiden heikompana kuntona. Lisäksi esimerkiksi teknologiaa ja erilaisia kuvantamismenetelmiä oli käytössä huomattavasti vähemmän. Myös hygienian taso sairaalassa oli heikompi. Ghanassa potilaiden haastattelu ja kliininen tutkiminen oli kuitenkin todella perusteellista ja huolellisempaa kuin Suomessa, mistä opinkin paljon!
Opintojen sisältö ja opetusmuodot olivat yllättävänkin samalla lailla rakennettu kuin meillä
Suomessa. Toteutuksessa kuitenkin eron tekivät lukujärjestyksen ja aikataulujen joustavuus; usein tiesin vasta edellisiltana seuraavan aamun aikataulun ja useimmat opetukset alkoivat myöhässä, sekä tilojen puute; saatoimme käydä potilastapauksia läpi hyvin ahtaissa huoneissa, joskus jopa sairaalan käytävällä tai potilasosastoilla, missä istumapaikkoja ei ollut. Asuin opiskelija-asuntolassa sairaalan lähellä, missä suurin osa paikallisista lääkisopiskelijoista asui ja jaoin huoneeni toisen vaihtarin kanssa. Ruokailimme asuntolamme läheisessä opiskelijaravintolassa ja saimme ruuan sieltä ilmaiseksi ruokakupongeilla.
Teimme muiden vaihtareiden kanssa joka viikonloppu reissun eripuolille Ghanaa, ja ne olivat ehdottomasti matkan parasta antia! Lisäksi arki-iltaisin kävimme Accrassa mm. ostoksilla valtavilla toreilla, tanssimassa tai illallisella tai sitten vain chillasimme yhdessä asuntolassa muiden vaihtareiden ja paikallisten opiskelijoiden kanssa.
Matkustin lentämällä Qatarin kautta ja lennot maksoivat minulle n. 1200 €. Sain tiedekunnalta 350€ apurahan. Lisäksi sain vaihtojaksoni hyväksytyksi amanuensuuriksi lastentaudeille.
Neuvoisin ensivuoden lähijöitä varautumaan lentojen lisäksi muihin kustannuksiin, kuten
rokotuksiin, viisumiin, lääkkeisiin ja vakuutuksiin sekä reissuihin kohdemaassa. Ja hakemaan viisumia hyvissä ajoin!! Kohdemaassa kannattaa ehdottomasti vierailla Lake Volta-alueella, Mole National Parkissa ja Cape Coastissa. Kaikki ovat upeita kohteita! Ja tietenkin pääkaupunki Accra, lähes 5 miljoonan asukkaan kaupunkina, on näkemisen arvoinen.
Reissuun kannattaa lähteä avoimin mielin ja olla valmis monista arjen mukavuuksista luopumiseen, suunnitelmien ja aikataulujen muutoksiin sekä muutoinkin monella tavoin erilaiseen kulttuuriin. Ghanassa on kuitenkin todella mukavia ihmisiä ja turvallista, mikä tekee sopeutumisesta suhteellisen helppoa.