Ulkomaalaiset vaihto-oppilaat Suomessa

Suomeen saapuu vuosittain yli 100 IFMSA-vaihtaria vuosittain. Kansainvälistyä voi siis Suomessakin! Vaihto-opiskelijoiden kanssa touhuamisesta saa upeita muistoja myös lähtemättä kotimaata pidemmälle. Suurin osa opiskelijoista saapuu Suomeen kesäkuukausina eli kesä-elokuussa, mutta yksittäisiä vaihtareita on Suomessa myös muinakin kuukausina. Jokaisen kaupungin paikalliset vaihtovirkailijat pyrkivät järjestämään vaihtareille ohjelmaa, mutta vaihtarit ovat aina innokkaita tapaamaan myös muita suomalaisia opiskelijoita. Vaihtotoimintaan on helppo lähteä mukaan osallistumalla kaupunkien omien vaihtovirkailijoiden järjestämiin tapahtumiin. Lisäksi jokainen opiskelija FiMSIC-aktiivisuudesta riippumatta saa viettää aikaa ulkomailta tulevien vieraidemme kanssa. Osallistua voi monella tavalla.

Kummina oleminen

Etsimme jokaiselle Suomeen tulevalle vaihto-opiskelijalle oman kummin, jonka tehtävä on perehdyttää vaihtaria suomalaiseen kulttuuriin ja sairaalan käytäntöihin. Kummit pitävät yhteyttä vaihtariin jo ennen vaihdon alkua ja varmistavat, että tällä on tarvittavat asiat hoidossa. Kummi ottaa yhteyttä klinikkaaan/tutkimusprojektiin ja sopii ensimmäisen päivän ohjelman. Hän hakee tarvittaessa vaihto-opiskelija lentokentältä tai bussi- tai juna-asemalta ja vie tämän asunnolleen luovuttaen samalla asunnon avaimen. Kummi saattaa opiskelijan ensimmäisenä päivänä klinikkaan/tutkimusprojektiin ja ohjeistaa muun muassa lounaskäytännöissä. Hän järjestää vaihtarille vapaa-ajan ohjelmaa vaihdon aikana ja auttaa suomalaiseen kulttuuriin liittyvissä asioissa. Kummina olemisesta saa vaihtopisteitä 1p/kk.

National Food and Drink Party

Etenkin kesäkuukausina jokaisen kaupungin vaihtovirkailijat pyrkivät järjestämään vaihtareille ohjelmaa, joista suurimpana National Food and Drink Party. Tähän tapahtumaan ovat tervetulleita myös kaikki suomalaiset opiskelijat. Jokainen opiskelija tuo nyyttäriperiaatteella tapahtumaan oman maansa traditionaalista ruokaa tai juomaa. Tapahtumaan voi osallistua matalalla kynnyksellä ja ne ovat usein hauska tapa tavata kaikki sinä kuukautena omassa kaupungissa olevat vaihto-oppilaat. Tarkempaa tietoa tapahtuman ajankohdasta saa oman kaupungin vaihtovirkailijoilta.

Vaihtarin majoittaminen

Vaihtarit majoitetaan lähtökohtaisesti suomalaisten opiskelijoiden asuntoihin. Ainoina kriteereinä asunnolle on, että sieltä löytyy vaihtarille oma nukkumapaikka ja ruoanlaittovälineet. Ei haittaa, vaikka vaihtarilla ei olisi omaa huonetta kunhan eri sukupuolta olevat opiskelijat ovat eri huoneissa. Vaihtarin majoittaminen on helppo tapa tutustua uuteen kulttuuriin ja samalla pääsee esittelemään suomalaista kulttuuria. Vaihtarit ovat yleensä todella iloisia päästessään majoittumaan suomalaisen opiskelijan kanssa.  Lisäksi vaihtarin majoittamisesta saa vaihtopisteitä 1p/kk ja lisäksi 200€ vuokraa. Paikallisvirkailijat hakevat majoittajia yleensä kandiseurojen sähköpostilistojen kautta.

Ohjelman järjestäminen vaihtareille

Suomalaiset opiskelijat saavat mielellään järjestää vaihto-opiskelijoille mitä tahansa aktiviteettejä kahvittelusta turistikierrokseen. Vaihtareita voi kutsua mukaan hengailemaan porukalla tai vaikka pyytää osallistumaan koulun tapahtumiin kuten sitseille. Näin vaihtarit saavat mahdollisuuden tutustua entistä lähemmin suomalaiseen opiskelijaelämään. Kaupungissasi majailevien vaihtareiden yhteystietoja voi pyytää paikallisvirkailijoilta.