Niin paikallisvirkailijat kuin kansallisetkin siirtyvät kesän ajaksi muiden tehtävien pariin ja toivottavasti myös rentoutuvat seuraavien kuukausien aikana. Akuuteissa asioissa, esimerkiksi vaihtoon liittyvissä ongelmissa, kannattaa olla henkilökohtaisesti paikallisvirkailijoihin yhteydessä.
Muissa asioissa palaamme seuraavaksi elokuussa, nähdään silloin!
Vaihtopaikat jaetaan hakijoidenvaihtopisteiden perusteella. Opiskelijat laitetaan vaihtopisteiden mukaiseen järjestykseen niin, että eniten vaihtopisteitä kerännyt hakija on ensimmäisenä ja vähiten viimeisenä. Hakijoiden hakutoiveet huomioidaan tässä järjestyksessä.
Ansaitut pisteet tarkistetaan ennen vaihtopaikkojen jakoa. Vaihtopisteitä saa monenlaisesta FiMSIC:n toimintaan osallistumisesta ja järjestöaktiivisuudesta, esimerkiksi mielenterveys- tai seksuaaliterveystuntien pitämisestä, kansainvälisiin kokouksiin osallistumisesta, keskusteluiltaan osallistumisesta, vaihtarin majoittamisesta ja SML:n hallitukseen kuulumisesta.
Vaihtopisteiden jakojärjestelmään on tammikuussa 2023 tehty joitain muutoksia, mutta perusperiaatteet ovat pysyneet samana. Uudet säännöt voit tarkistaa täältä.
Seksuaaliterveysprojektin logo uudistuu tänä vuonna, tarkoituksena on jäljitellä mielenterveysprojektin kanssa samankaltaista tyyliä. Uuden logon haalarimerkkejä on pian saatavilla, eli pysy kuulolla!