toukokuu 20246. vuosikurssin opiskelija
Suoritin vaihto-opiskeluni Unkarissa, Budapestin Semmelweis Klinikan yliopistosairaalan päivystyksessä. Saavuin aamuisin n. klo 8 aina sairaalalle, josta sain henkilötodistustani vastaan taas iltapäivisin palautettavat avaimet. Jouduin ottamaan vaihtoon Suomesta omat sairaalavaatteet mukaan, jotka ”lainasin” Suomesta työpaikaltani. Vaihdettuani nämä, saavuin päivystyksen päivittäin vaihtuvan vastuulääkärin luokse ja kysyin, kenen lääkärin kanssa tänään olisin. Tyypillisesti lähdin noin kello 16 maissa, mutta päivystyksessä varsinaisesti kukaan ei ollut vastuussa minusta tai valvonut menemisiäni eli olisin voinut lähteä käytännössä milloin tahansa. Otin kuitenkin perjantait aina vapaaksi, jotta viikonloput olivat pidempiä ja pystyin helpommin matkustelemaan naapurimaihin. Yhteensä siis vietin vaaditut 16 päivää sairaalalla tehden täyttä työaikaa.
Päivät päivystyksessä olivat vaihtelevia, kuten päivystyksessä yleensäkin. Eniten päivän kulku riippui ohjaavasta lääkäristä, hänen kielitaidostaan sekä halustaan/kyvystään opettaa ja selittää asioita. Parhaassa tapauksessa ohjaava lääkäri selitti potilaan tulosyystä ja taustoista, kertoi tärkeimmät osat anamneesista sekä esimerkiksi antoi minun tutkia potilaan ja kertoa mahdolliset löydökset hänelle. Päivittäin sain tulkita potilaan EKG:ita, astrupeja sekä labroja. Ajoittain myös pääsin esimerkiksi ultraamaan ja ottamaan astrupeja. Oli myös mielenkiintoista seurata monenlaisten tilanteita ja toimenpiteitä, esimerkiksi intubointia, NIV/Airvo-aloitusta, elvytystä tai rytmin kääntöä. Vastaan tuli myös monenlaisia potilastapauksia, joita Suomessa ei aiemmin ole tullut vastaan tai muutoin näkee harvoin, ja usein potilaat olivat varsin huonokuntoisia tai huonoista oloista. Kuitenkin ajoittain päivystyksessä oli varsin paljon melko tylsää istuskelua, mikäli päivän ohjaava lääkäri ei ollut opetusmyönteinen tai päivystyksessä oli hiljainen päivä.
Päivystyksessä minuun suhtauduttiin pääosin hyvin. Yleisesti ihmiset olivat melko mukavia. Ajoittain hoitajilta tuli hieman ikäviä kommentteja, mutta kiireisenä päivänä näitä voi ymmärrettävästi tulla tahattomastikin. Tällaisia tuli onneksi vain harvoin, ja usein hoitajat tervehtivät ystävällisesti. Pääosin lääkärit ottivat minut kohtalaisen mieluusti ”varjostamaan” heitä ja jaksoivat kääntää asioita englanniksi. Kielitaitoni englannin suhteen oli riittävä, ja pystyin keskustelemaan mistä tahansa lääketieteellisistä ja ei-lääketieteellisistä asioista ongelmitta. Nuorten lääkäreiden kielitaito oli varsin hyvää, mutta esimerkiksi osa nuorista hoitajista ei osannut englantia lainkaan, mikä oli hieman yllättävää. Vanhempia lääkäreitä oli töissä vain vähän, ja he eivät pääosin osanneet englantia. Paikallista kieltä opin vain vähän, joten keskustelu paikallisten potilaiden kanssa ei käytännössä onnistunut. Lähes päivittäin kuitenkin päivystyksessä oli ulkomaalaisia potilaita, joiden kanssa asiointikieli oli englanti.
Päivystyksen rakenne sekä hoitokäytännöt olivat melko samanlaisia kuin Suomessa. Potilas lääkärisuhde toimi usein hyvin, ja vuorovaikutus oli samankaltaista kuin Suomessa. Suurimpana rakenteen erona Suomeen oli, että potilaan lääkäri vaihtui usein kesken päivystyskäynnin. Kun potilaita vastaanottava lääkäri oli ohjelmoinut makaavalle potilaalle esimerkiksi kuvantamis- ja laboratoriokokeet, tämä vaihtui toisen, ns. ”päivystysosaston” lääkärin hoidettavaksi odottamaan tutkimusten tuloksia. Tämä osastonlääkäri täten teki siis diagnoosin ja jatkosuunnitelman. Koen ainakin itse, että Suomen järjestelmä on toimivampi, sillä tällöin monen lääkärin ei tarvitse tehdä samaa ajatteluketjua useaan kertaan.
Sairaalamaailma oli melko samanlainen kuin Suomessa. Suuri ero oli hygieniatasossa; lähes kaikilla lääkäreillä oli kelloja tai sormuksia käsissä, monilla työntekijöillä oli myös geeli-/rakennekynnet töissä. Käsiä desinfioitiin todella harvoin, mutta sentään pestiin ajoittain. Yleisissä WC-tiloissa oli paperia vain muutamina päivinä viikossa. Siivoojat kyllä kävivät päivystyksessä, mutta lattioita ei ilmeisesti varsinaisesti pesty vaan vain pyyhittiin. Työtuolit ja tutkimuspedit olivat usein vanhoja ja rikkinäisiä. Kuitenkin yleisesti päivystyksen tilat olivat samantyyppisiä kuin Suomen vanhat sairaalat, ja monitorit sekä muut koneet olivat moderneja. Potilastietojärjestelmä oli melko kankea, ja hoitajat eivät kirjanneet sinne mitään vaan tekivät kirjaukset paperille, josta lääkäri kirjoitti ne järjestelmään. Erona Suomen lääkärintyöhön oli, että mitään tietokantoja ei juuri käytetty. Nuoretkin lääkärit muistivat ulkoa monien tautien mekanismit, hoidot ja lääkkeet sekä näiden määrät. Toki koulutusjärjestelmä on myös erilainen; teoreettinen osaaminen on suurta, ja koulussa kannustetaan ulkoa oppimiseen – toisin kuin Suomessa. Sen sijaan vastavalmistuneena käytännön osaamista ei opiskelijoiden mukaan juuri ole, eikä lääkärintöitä saa opiskelijana vielä tehdä. Lisäksi tentit ovat pääosin suullisia tenttejä, jotka pahimmillaan voivat kestää useankin tunnin ajan.
Asuin vaihtoni ajan opiskelija-asuntolassa, jossa minulla oli oma huone. Asuntola sijaitsi n. vartin kävelymatkan päässä sekä ydinkeskustasta että klinikasta, mikä oli todella hyvä. Kerroksessani ei ollut keittiötä, joten en kokannut kertaakaan itse ruokaa asuessani asuntolassa. Ulkona syöminen oli kuitenkin edullista, ja tätä olinkin suunnitellut tekeväni vaihdossa joka tapauksessa. Sairaalalla ei ollut ravintolaa, mutta yleensä kävin lounaskahvilla sairaalan pienessä kahviossa. Lounaskulttuuri ei varsinaisesti kuulunut päivystyksen arkeen. Sosiaalista ohjelmaa oli kaksi kertaa koko kuukauden aikana, osittain ilmeisesti paikallisten opiskelijoiden koeviikkojen vuoksi. Toisten vaihtareiden kanssa kuitenkin keskenämme keksimme runsaasti tekemistä, ja vaihdon aikana matkustin melkein jokaisena viikonloppuna viereisiin maihin, jonne pääsi helposti bussilla tai junalla. Tämän puolesta Unkari on todella hyvä vaihtokohde. Minun lisäkseni IFMSA:n kautta oli neljä muuta vaihtaria eri yksiköissä.
Lennot Unkariin maksoivat reilut 200 euroa ja sain vaihtoon yliopistoltani n. 1200€ apurahan. Apuraha oli mukava lisä, sillä Semmelweis vaati ennen lähtöä otettavaksi kymmeniä laboratoriokokeita sekä thorax-kuvan, joita ei julkisen terveydenhuollon kautta saanut – nämä olivat siis täysin omakustanteisia ja melko kalliita lähetteineen ja lausuntoineen. Edullisimmin pääsi, mikäli joku tuttu lääkäri pystyi leimaamaan lähetteet ja tulokset eikä tarvinnut erikseen varata privaattivastaanottoja näihin. Lopulta sain vaihdon hyväksiluettua 6op amanuenssuuriksi.
Kehittäisin vaihtotoimintaa ainakin alun perehdytyksen osalta; vaikka klinikkaan olikin ilmoitettu etukäteen, silti ensimmäisenä päivänä kukaan ei tiennyt, että olin tulossa harjoitteluun, eikä kukaan varsinaisesti ollut ns. vastuussa minusta tai käynyt läpi käytäntöjä tai osaamistavoitteita. Sosiaalisen ohjelman puuttuminen oli jo etukäteen tiedossa toukokuun osalta, joten tästä en osaa olla pettynyt. Kokonaisuutena vaihto oli opettavainen kokemus juuri ennen valmistumista, ja päivystys alana hyvä: siellä näkee monenlaista, ja todennäköisesti myös osa kommunikaatiosta on englanniksi.
heinäkuu 20223. vuosikurssin opiskelija
Vietin vaihtokuukauteni Unkarissa, Budapestissä. Harjoitteluni tapahtui sisätautisella osastolla,
jossa harjoittelu oli käytännössä arkena vain aamupäivisin lounaaseen saakka. Osasto oli hyvin
saman tyyppinen, kuin Suomessa, mutta harjoittelu ei vastannut sisällöltään Suomen tasoa.
Osastolla oli samanaikaisesti harjoittelu noin 20:llä opiskelijalla, joten tekemistä ei mitenkään
riittänyt kaikille. Olimme kuuden hengen ryhmissä ja yhdelle ryhmälle oli 1-2 potilashuonetta,
joiden potilaista olimme ”vastuussa”. Käytännössä mittasimme potilailta aamuisin verenpaineet, olimme mukana lääkärin kierrolla ja harjoittelimme näillä potilailla potilaan haastattelua sekä tutkimista käytännössä. Välillä lääkäri tenttasi meitä eri aiheista potilastapauksiin liittyen ja opetti potilaan tutkimista syvällisemmin.
Potilaat eivät puhuneet lainkaan englantia. Ryhmässämme oli onneksi sekä unkarilaisia, että englanninkielisiä opiskelijoita, joten anamneesin otto onnistui kielimuurista huolimatta ja unkarilaiset opiskelijat opettivat meille muutaman tarpeellisen lauseen. Suurin osa päivästämme kuitenkin oli vain seisoskelua ja odottelua ja pettymyksiä siitä, että juuri mitään ei tapahtunut tai päässyt oppimaan. Meille oli kyllä määrätty tuutori osastolla, mutta varinaisesti ketään ei tuntunut kiinnostavan olemmeko välttämättä edes paikalla tai onkomeillä tekemistä. Oli kuitenkin mukavaa tutustua päivän aikana yliopistossa opiskeleviin unkarilaisiin sekä kansainvälisiin opiskelijoihin ja kuulla heidän tarinoitaan.
Vaikka perusperiaatteet osaston toiminnassa olivat samat kuin Suomessa, oli laadussa selvää eroa. Potilasjärjestelmät eivät olleet yhtä kehittyneet, osa tiedoista kirjattiin aina käsin ja hygieniaan ei kiinnitetty yhtä tarkkaan huomiota. Usein saippua oli lopussa, kaikki käyttivät kelloja töissä, sairaalan tarjoamia puhtaita työvaatteita ei ollut ja hoitajien toiminta hygienian osalta näytti toisinaan vähän kyseenalaiselle. Lääkärin kierrot olivat hyvin pikaisia ja vuorovaikutus tuntui jäävän vähäiseksi. Toki potilaat olivat myös hyvin huonokuntoisia ja elintapasairauksien rooli korostui vahvasti.
Asuimme muiden vaihtareiden kanssa opiskelija asuntolassa, jossa oli kahden hengen huoneet. Kaksi kahden hengen huonetta jakoi yhteisen suihkun ja vessan. Käytimme yhteistä keittiötä, joka oli tasoltaan keskinkertainen. Meitä varoiteltiin, ettei siellä tulisi paljoa kokkailla, koska palovaroitin oli herkkä, mutta mikrolla ja vedenkeittimellä pääsi jo pitkälle. Joka päivä saimme sairaalan lähettyvillä olevassa lounasravintolassa ilmaisen lounaan. Tämä oli kiva tapaamispaikka muiden vaihtareiden kanssa harjoittelun jälkeen. Ruoka oli hyvää ja täyttävää, mutta terveellisyys ei päätä huimannut. Kasviksia sai lounaalla hyvin harvoin ja ruoka oli unkarilaiseen tapaan aika rasvaista.
Ennen vaihtoa meille oli luotu alustava ohjelma kuukaudelle, joka sisälsi sosiaalista ohjelmaa lähes jokaiselle päivälle. Kuitenkaan läheskään kaikki ohjelmat eivät toteutuneet ja suunnitelma eli kuukauden aikana. Välillä ärsytti, kun kaikkia lupauksia ei toteutettukaan, mutta loppujen lopuksi kuitenkin koin, että meille järjestettiin ohjelmaa juuri tarpeeksi ja aikaa omille ideoille jäi sopivasti.
Ohjelmat sisälsivät nähtävyyksien kiertelyä, piknikejä, thermal spa:n, City-game:n, risteilyn, yhteisen retken pieneen kaupunkiin Szentendreen sekä kahden yön reissun Euroopan suurimmalle järvelle, ”Unkarin merelle”, Balaton-järvelle. Viimeisimmässä kävimme mm. viinitilalla ja nautimme rantalomasta. Paljon keksimme ohjelmaa yhdessä muiden vaihtareisen kanssa käytännössä joka päivä. Budapest on tunnettu vilkkaasta yöelämästään ja se tuli varsin tutuksi ja olikin ehdottomasti kokemisen arvoinen.
Matkustin Unkariin lentäen ja suorat lennot kustantivat n. 260€. Liput ostin toukokuun alussa.
Budapestissä julkisilla liikkuminen oli todella halpaa. Koko kuukauden rajaton lippu metroon,
bussiin ja raitiovaunuun maksoi vain 9€. Lisäksi rahaa meni 10-20€ per matka junalla Balaton-
järvelle, Wieniin sekä Bratislavaan. Budapestistä on helppo matkustaa naapurimaihin Itävaltaan, Tšekkiin ja Slovakiaan ja tätä ehdottomasti suosittelen. Meillä viimeinen viikko vaihdossa oli käytännössä vapaata, joten moni käytti silloin aikaa lähimaissa vierailuihin.
Saan vaihdosta muutaman opintopisteen valinnaisiin opintoihin sekä lisäksi hyväksi luettua yhden englannin kurssin kirjoittamalla vaihdosta englanninkielisen raportin.
Kehittäisin vaihtotoimintaan harjoittelun osalta. Iso osa vaihtareista oli todella tyytymättömiä
sijoitukseensa. Paikallisten virkailijoiden tulisi tehdä paljon enemmän työtä sen eteen, että
osastolla ollaan tietoisia vaihto-oppilaan tulosta ja että hänelle on jonkin näköinen suunnitelma. Suosittelisin hakemaan vaihtoon kirurgiselle alalle, koska siellä sentään pääsisi näkemään jotain, jos kielestä ei ymmärrä ja on osaston lääkäri ei osaa tai ole kiinnostunut puhumaan sinulle englantia. Budapestissä vaihdon osalta parhain sijoitus oli todennäköisesti kardiologia. Kardiologia oli erillään muusta yliopistollisesta sairaalasta ja sen toiminta sairaalanjohtajan vastuulla, joten siellä opetukseen oli todella panostettu ja opiskelijat tyytyväisiä.
Vaikka itse harjoittelussa ei ole paljoa kehuttavaa, niin kuukausi oli mielettömän upea ja rikastuttava kokemus. Odotuksenikaan harjoittelua kohtaan ei ollut korkealla, mutta sen sijaan halusin oppia puhumaan sujuvammin englantia, oppia muista kulttuureista, saada uusia ystäviä ja kokea ulkomailla asumisen sekä oppia itsestäni menemällä epämukavuusalueelle. Nämä tavoitteet vaihdolta todellakin täyttyivät. Sain varmasti elinikäisiä ystäviä ja muistoja. Unkari ei ollut alkuperäinen toiveeni vaihtopaikalle vaan päädyin sinne jälkihaun kautta. Nyt en kuitenkaan vaihtaisi sitä mihinkään ja voin ehdottomasti suositella Budapestiä kaupunkina, sillä se on paikkana eläväinen ja täynnä tekemistä ja näkemistä.