Vietin joulukuun 2019 klinikkavaihdossa naistentaudeilla Marrakeshissa CHU Mohammed VI yliopistollisessa sairaalassa. Olin mukana osastokierrolla, vastaanotolla, synnytyssalissa, gynekologisissa leikkauksissa ja keisarinleikkauksissa, sekä henkilökunnan viikoittaisissa kokouksissa. Sain vapaasti kierrellä ja olla siellä, missä koin oppivani ja kokevani eniten. Tein kaksi yövuoroa (noin 11h) synnytyssalissa, mutta muuten olin sairaalalla aamupäivät (4-5h). 

Kaikki ei-päivystykselliset leikkaukset ja vastaanotot tapahtuivat aamupäivällä, joten ruokalan ja sosiaalitilojen puuttuessa en kokenut tarvetta jäädä päivittäin pidemmäksi aikaa. Hakuvaiheessa oli käynyt jo ilmi, ettei työpäivät olisi tämän pidempiä, joten olin tätä odottanutkin. Olin tervetullut sairaalalle, mutta minulta puuttui vastuuhenkilö, joka olisi kertonut tarkemmin vaihdon suorittamisesta. Professorit olivat todella vaikeasti tavoitettavissa, eikä ketään tuntunut kiinnostavan, missä olin, mitä tein ja kuinka kauan. 

Ilman suhteellisen hyvää ranskan kielitaitoa ja päättäväisyyttä saada vaihdosta kaikki irti, en välttämättä olisi päässyt tutustumaan osastoa kauemmaksi. Kyselin paljon opiskelijoilta neuvoa mihin mennä ja mitä kaikkea voisin nähdä. Suurimmaksi osaksi seurasin sivusta tai autoin pienissä asioissa. En omaa lääketieteellistä sanastoa ranskaksi, joten välillä en pysynyt perässä, mitä pitäisi tehdä. En täten myöskään halunnut olla avustamassa leikkauksissa, sillä lääkärit puhuivat niissä ranskaa. Ranskan kielitaitoa ei vaadita Marokkoon, mutta se helpotti elämääni huomattavasti. Kuulemani mukaan riippuu paljolti osastosta, miten valmiita lääkärit ovat englantia puhumaan. Naistentaudeilla oppi ja viihtyi paljon paremmin, kun osasi suhteellisen hyvin ranskaa. Suurimmalla osalla opiskelijoista on hyvä englannin kielitaito, mutta hekin käyttävät mieluummin ranskaa.

Yliopistollinen sairaala oli rakennuksena siisti ja uudehko, mutta resurssien puute näkyi monessa asiassa, kuten mm. hygienian puutteellisuudessa. Käsidesiä, saippuaa tai käsipaperia ei ollut usein saatavilla ja kädet pestiin Betadinella ja pyyhittiin housuihin. Huoneet olivat ahtaita ja samassa sängyssä saattoi olla kaksi äitiä ja vastasyntynyttä. Synnytykset hoidetaan sairaalassa huonosti. Marokossa julkiseen sairaalaan tulee synnyttämään alimman tuloluokan naisia, joilla ei ole varaa mennä yksityiselle poliklinikalle. Synnytysosasto oli välineiden ja henkilöstön puolesta aliresurssoitu, eikä naisia kohdeltu ystävällisesti tai erityisen inhimillisestikään. Synnytyksen kulkuun puututtiin rajuin ottein, eikä synnyttäjällä ollut siihen sananvaltaa. Jostain syystä potilaan ja lääkärin vuorovaikutus oli hyvinkin puutteellinen ja hierarkkinen synnytysosastolla, mutta vähemmän sellainen esimerkiksi vastaanotolla. 

Gynekologian professorit olivat selkeästi muita lääkäreitä korkeammalla ja heitä yritettiin miellyttää esimerkiksi kaunistelemalla synnytystilastoja. Moni opiskelija sanoi, että valitsin klinikoista sen epämiellyttävimmän. Osastolla seuraaminen oli kyllä välillä henkisesti rankkaa lähinnä synnyttäjien kivunlievityksen puuttumisen ja heidän saamansa kohtelun vuoksi.  Lähdin kuitenkin vaihtoon näkeäkseni matalamman tulotason maan terveydenhuollon eroja lähietäisyydeltä. Kokonaisuudessaan kokemus oli valaiseva ja todella rikas. 

Naistentaudeilla potilaat tulevat hoitoon paljon myöhemmin oireiden alusta mitä Suomessa, eikä heillä välttämättä ole varaa jatkotutkimuksiin. Julkinen terveydenhuolto on vahvasti valtion tukema, mutta pieni poliklinikkamaksu ja kohtalaisen hintaiset laboratoriomaksut kuitenkin peritään, mikä muodostuu ongelmaksi vähävaraisimmille. Gynekologiset vaivat ovat yhä myös jonkinlainen tabu, joihin saatetaan hakea apua liian myöhään. Gynekologeina, sairaanhoitajina ja kätilöinä toimi yhtä paljon miehiä kuin naisiakin, eikä heidän toimintamallinsa eronneet toisistaan. Opiskelijoina oli myös enemmän naisia kuin miehiä.

Lääketieteen opiskelijoiden arki on huomattavan rankkaa etenkin kliinisessä vaiheessa. Päivät saattavat olla hyvin pitkiä. Vuorokauden mittaisia päivystyksiä on vähintään kerran viikossa viidentenä ja kuudentena opiskeluvuonna. Opiskelijoita käytetään työvoimana, mutta se myös antaa heille mahdollisuuden oppia hurjasti kliinisiä taitoja jo opiskeluiden aikana. Klinikkavaihe suoritetaan Suomen tapaan jaksoissa, mutta kaikki ei pääse tutustumaan kaikkiin erikoisaloihin. Opinnot kestävät seitsemän vuotta, tosin viimeisenä vuonna tehdään jo käytännössä lääkärin töitä ja pakollista tutkimustyötä. Erikoistumaan haettaessa tulee kaikkien suorittaa sama koe, josta pistemäärän perusteella jaetaan erikoistumispaikat. Kilpailu paikoista on kovaa. 

Asuin isäntäperheessä, mistä muodostui yksi vaihtoni pääkohdista. Oli todella hienoa päästä seuraamaan paikallista arkea ja kulttuuria niin lähietäisyydeltä. Perheen nuorin tytär oli lääketieteen opiskelija, mutta perheenjäsenistä kiireisin. Tutustuin läheisesti perheen äidin kanssa, jonka vieraanvaraisuus sai suomalaisen ymmällensä. Hän kokkasi minulle päivittäin paikallisia ruokia ja harmitteli, etten kasvissyöjänä voinut maistella lihaisia erikoisuuksia. Ruokarajoitteisuudestani ei kuitenkaan koskaan muodostunut minkäänlaista ongelmaa. Perheessä oli myös kaksi vanhempaa tytärtä, joista toisen kanssa vietin muutamia vapaapäiviäni ja toisen luona kävin viettämässä yhden viikonlopun Casablancassa. Perheen lisäksi minulle ei ollut järjestetty sosiaalista ohjelmaa vuodenajan takia, mistä olin kyllä tietoinen jo hakuvaiheessa. Tämä ei minua haitannut, sillä viihdyin mainiosti kierrellessäni itse ympäri kaupunkia. Samaan aikaan vaihdossa oli toinen italialainen opiskelija, mutta ennätimme nähdä vain muutaman kerran.

Matkustin Marokkoon suoralla lennolla Helsingistä, eikä lennot maksaneet kuin 250 euroa yhteensä. Sain yliopistolta apurahan, mikä kattoi mukavasti lentojen kustannukset. Paikan päällä minua oli isäntäperheeni vastassa, joten majapaikkaan löytäminen sujui vaivatta. Asuin keskustasta ja sairaalalta noin 10-15min päässä. Kuljin sairaalalle taksilla tai paikallisen opiskelijan kyydillä, koska busseja ei suositeltu käytettäväksi turvallisuussyistä. Taksit olivat erittäin halpoja ja käteviä, sillä maksoin yhdestä matkasta keskimäärin 2-3 euroa. 

Jäin vaihdon jälkeen kiertämään Suomesta saapuneen poikaystäväni kanssa Marokkoa vielä kahdeksi viikoksi, mikä sujui todella mukavasti. Marokko on suhteellisen helppo maa: julkinen liikenne (kaukomatkan bussit, junat ja taksit) toimivat erinomaisesti ja ovat opiskelijabudjettiin sopivia. Maasta jäi turvallinen kuva myös yksin naisena liikkuessa. En liikkunut ulkona klo 22 jälkeen, joten en osaa kuitenkaan sanoa yöelämästä sen enempää. Ihmiset olivat pääsääntöisesti ystävällisiä ja mukavia, vaikka kaupankäynti kaupunkien medinoissa kävi loppupuolella jo hieman hermoja raastavaksi. Maata reissattuani päädyin lopputulokseen, että Marrakesh on ylivoimaisesti maan viehättävin suurkaupunki. 

Sain vaihdosta kolme opintopistettä valinnaisiin opintoihini. En hakenut vaihdosta erikseen amanuenssuuria, joten en tiedä, olisiko se ollut mahdollista.

Vaihtotoiminta Suomen puolelta oli todella onnistunut ja informaatio kulki hyvin. Ainoana lähtijänä joulukuuksi Tampereelta minulle pidettiin myös henkilökohtainen vaihtoinfo. Marokossa olisin kaivannut sairaalalla etenkin ensimmäisinä päivinä henkilön, joka olisi ottanut minusta kopin, informoinut enemmän ja näyttänyt ympäriinsä. Minulla oli nimetty opiskelijatuutori, mutta hän hoiti vain paperiasiat kuntoon ensimmäisenä arkipäivänä. Koin, että sain vaihdosta irti kaiken, mitä sillä oli annettavana. Olen hurjan tyytyväinen lähtööni ja suosittelen vahvasti vaihtoa alhaisemman tulotason maahan. Omalta mukavuusalueelta saattaa joutua poistumaan, mutta palatessa osaa nähdä maailmaa taas hieman eri näkökulmasta.