Meksiko

Hermosillo, Meksiko
2. vuosikurssin opiskelija
kesäkuu 2023

Vietin vaihtokuukauteni verisuonikirurgialla Meksikossa, Hermosillon kaupungissa, Centro Medico Dr. Chavez- sairaalassa. Toisinaan vierailin myös vastuulääkärini omassa Veintec-privaattiklinikassa iltaisin. Verisuonikirurgialla päiväni koostuivat leikkausten ja vastaanottokäyntien sekä potilaskiertojen seuraamisesta. Leikkauksia seurasin keskimäärin kolme kertaa viikossa ja niissä pääsin avustamaan mukavasti mm. leikkaushaavojen ompelussa ja pienempien suonten katkomisessa.

Vastaanottokäynnit olivat itselleni melko tylsiä johtuen kielimuurista, mutta pääsin niiden aikana avustamaan esimerkiksi pulssien palpoimisessa ja verenpaineen mittaamisessa. Työskentely vastasi aika hyvin odotuksiani. Prekliinisenä opiskelijana en osaa tarkkaan verrata työskentelyä Suomen toimintatapoihin, mutta kokemani mukaan arvioisin niiden olevan hyvin samantyyppisiä.

Klinikassa minuun suhtauduttiin pääosin oikein hyvin. Henkilökunta antoi mielellään seurata
toimenpiteitä ja auttaa niissä. Vastuulääkärini oli kannustava ja opetti mielellään kaikenlaista työhönsä liittyvää. Toisinaan sairaalalla sain osakseni suurta kummastusta siitä, miten suomalainen opiskelija pohjoisen oloista on valinnut vaihtokohteekseen lämpötilaltaan Meksikon kuumimman kaupungin, joka ei ole kovinkaan tunnettu verrattuna maan suurkaupunkeihin. Kommunikaatio sairaalan henkilökunnan kanssa oli heikohkoa, sillä ihmiset eivät mielellään puhuneet englantia. Minulla oli päivittäin mukanani joku paikallisista opiskelijakollegoista ja he tulkkasivat minulle kaiken olennaisen. Se helpotti työskentelyä huomattavasti! Espanjan kielen taito olisi ollut suuri plussa, mutta pärjäsin englannilla silti mielestäni riittävän hyvin.

Työpäiviä viikossa oli 5 kappaletta ja päiväni alkoivat tyypillisesti klo 8 ja kestivät noin klo 15 asti. Yksittäiset vapaapäivät reissaamista varten ymmärrettiin hyvin, kun ilmaisin haluavani käyttää pari työpäivää lähikaupungeissa käymiseen. Päivinä, joina ei ollut tiedossa leikkauksia, sain kutsun iltavuoroon vastuulääkärini privaattiklinikkaan. Iltavuorot olivat tyypillisesti lyhyempiä ja saattoivat alkaa esimerkiksi yhteisellä lounaalla vastuulääkärini kanssa. Privaattiklinikassa pääsin seuraamaan ja avustamaan useissa suonikohjujen
poistoissa ja pienemmissä toimenpiteissä, kuten laskimoiden ultraäänitutkimuksessa. Klinikka oli hyvätasoinen ja siellä oli mukava työskennellä. Pääsin osaksi henkilökuntaa todella hyvin ja koin oloni vielä enemmän tervetulleeksi kuin julkisessa sairaalassa.

Verisuonikirurgialla ykköshavainto oli diabetespotilaiden suuri määrä ja diabeteksen hoidon
heikko taso. Tästä kyselinkin lääkäreiltä ja opiskelijoilta, jotka kertoivat diabeteksen olevan suuri ongelma Meksikossa. Vastuulääkärini mukaan hänen leikkauspotilaistaan 80-90% oli diabeetikoita. Diabeteksen kehno hoito aiheuttaa paljon PAD- tapauksia, munuaisongelmia ja amputaatioita, joita näin kuukauden aikana useita. Usein diabeetikot saapuivat vastaanotolle tilanteen edettyä jo huonoksi. Mielikuvani mukaan Suomessa diabeteksen kaltaisia sairauksia seurataan ja hoidetaan paremmin, mikä vähentää leikkaushoitoa tarvitsevien potilaiden määrää.

Meksikossa lääkäri on todella arvostettu henkilö. Potilaat saattoivat jopa tuoda
vastaanotolle mukanaan lahjoja ja ylistivät ja kiittelivät lääkäriä jatkuvasti. Vastuulääkärini kertoi, että eräs hänen potilaistaan oli tuonut maaseudulta mukanaan lahjaksi elävän kanan… Lääkis kestää Meksikossa 7 vuotta, joista ensimmäiset 5 on koulunkäyntiä. Sen jälkeen on vuosi työharjoittelua ja vielä vuosi palvelua julkisessa terveydenhuollossa ennen kuin saa lääkärin paperit. Vaihtoni ajankohtana opiskelijoilla oli kesäloma, jonka aikana jotkut saattoivat tehdä tutkimusta tai töitä. Kesäloma oli lääkisopiskelijoilla toukokuun lopusta elokuun puoleen väliin. Sain käsityksen, että opiskelu on melko samanlaista kuin meillä Suomessakin. Itsenäistä työtä kirjastolla tehdään paljon ja opetus on pitkälti luentopohjaista.

Asuin vaihtoni ajan paikallisessa perheessä, jonka poika oli myös lääkisopiskelija.
Kaupungissa asumukset yleisesti olivat hyvin vaihtelevia, jotkut parempia ja toiset alkukantaisempia. Minulla oli oma huone sisältäen suihkun ja WC-tilat. Olin todella tyytyväinen majoitukseen ja erityisesti perheessä asumiseen, koska sitä kautta pääsi seuraamaan tehokkaasti paikallisten arkea. Ruokailimme usein yhdessä perheen kotona tai kävimme ulkona syömässä. Ruoka on omasta mielestäni ehdottomasti yksi Meksikon parhaita puolia! Kaikenlainen liikkuminen paikasta toiseen tapahtui autolla, sillä kaduilla
kävelemistä kehotettiin välttämään varkaiden ja todella kuuman lämpötilan vuoksi. Kaiken kaikkiaan koin kaupungin silti melko turvalliseksi, eikä mitään ongelmia sen suhteen ilmennyt matkan aikana. Näissäkin asioissa kaupungit eroavat toisistaan suuresti.

Valitettavasti Hermosillossa ei ollut kesäkuussa minun lisäkseni muita vaihtareita. Se ei siltikään vähentänyt sosiaalisen ohjelman määrää, vaan lähes joka päivä paikalliset olivat kiinnostuneita tekemään kanssani jotain ja veivät minua mielellään eri paikkoihin tutustumaan, syömään tai muuten vaan hengailemaan. Teimme muun muassa retkiä läheisiin kaupunkeihin, vuorille ja meren äärelle. Ohjelman runsaudesta huolimatta suosittelen Meksikoa harkitseville valitsemaan vaihtokuukaudeksi heinäkuun, jolloin vaihtareita on useampia ja esimerkiksi koko maan viikonloppu on mahdollinen järjestää.

Matkustamisen suhteen selvisin melko halvalla. Lentoja oli molempiin suuntiin kolme
kappaletta, ja matkustusaikaa suuntaansa noin 25 tuntia. Meno-paluu kustansi 900€, mikä oli yleiseen lentojen hintatasoon verrattuna tuolloin todella hyvä hinta. Lensin New Yorkin ja Phoenixin kautta suoraan Hermosilloon. Junia maassa kulkee todella vähän, joten suosittelen ehdottomasti lentämään suoraan kohdekaupunkiin. Tampereella tiedekunta antaa vaihtoon 350€ suuruisen tuen, joka kattaa käytännössä vaihtomaksun. Itselle jäi siis maksettavaksi lennot ja henkilökohtaiset ostokset paikan päällä.

Meksikon hintataso vaihtelee sijainnin mukaan. Pohjoisessa on kalliimpaa kuin etelässä,
mutta Suomeen verrattuna hintataso on kaikkialla matalampi. Hyvän ravintola-annoksen saa 10 eurolla ja herkullisia tacoja kadulta 1-2 euron kappalehintaan. Olut maksaa ravintolassa noin 2 euroa. Maan sisäiset lennot ovat melko edullisia, ja siksi kannattaa ehdottomasti tehdä reissuja isompiin kaupunkeihin Meksikossa. Kulttuuri on hyvinkin erilaista liikuttaessa pohjoisesta etelään. Itse ehdin käymään Guadalajarassa ja Tequilassa, joita molempia suosittelen lämpimästi reissukohteina!

Suosittelen Meksikoa vaihtokohteena ensisijaisesti espanjaa osaaville opiskelijoille, mutta
ilmankin pärjää kyllä. Lämpötila kesällä oli päivittäin 40 ja 50 asteen välillä, eli kovaan kuumuuteen kannattaa varautua. Pitkähihaista en pukenut päälleni kuukauden aikana ainuttakaan kertaa, eli kevyesti kannattaa matkustaa. Kaiken kaikkiaan vaihto oli hieno ja suositeltava kokemus! Toisen opiskeluvuoden jälkeen ei välttämättä vielä saa kliinistä vaihtoa hyväksytettyä amanuenssuuriksi, mutta opintopisteitä voi neljän viikon työskentelyn edestä hakea tiedekunnalta 3 kappaletta, vähän tiedekunnasta riippuen.

Morelia, Meksiko
3. vuosikurssin opiskelija
heinäkuu 2019

Olin heinäkuussa 2019 prekliinisessä harjoitteluvaihdossa (SCOPE) Moreliassa, Meksikossa, joka oli kaupunkina turvallinen ja hyvin meksikolainen, kuten paikallisilla oli tapana sanoa. Vietin päiväni paikallisen julkisen sairaalan kuntoutusosastolla (physical medicine & rehabilitation) ja ensiavussa, missä pääasiassa seurailin osaston lääkäreitä työn touhussa. Sairaala oli tarkoitettu kaikista vähävaraisimmille ihmisille, mikä näkyi myös sairaalassa, sillä resurssit siellä olivat todella heikot. Saippuaa oli ainoastaan henkilökunnan saniteettitiloissa ja käsidesipulloja näki harvoin missään. Lähes aina potilaat tai potilaan perhe kävi ostamassa tarvikkeet potilaan hoitoa varten apteekista tai sairaalavälinekaupasta, joita löytyi sairaalan läheisyydestä useita. Kotoa oli tuotava kaikki vessapaperista ja peitoista lähtien, koska näitä ei sairaalasta saanut. Potilaita oli joka aamu jonoksi asti sairaalan ulkopuolella ja osa yöpyi sairaalan edessä pahvikasojen päällä päästäkseen aikaisin aamulla jonoon. 

Ensimmäisen viikon olin sairaalan kuntoutusosastolla, minne minut oli ensisijaisesti hyväksytty. Lääkäri, joka oli minusta vastuussa, puhui pelkkää espanjaa, mutta onnekseni olin samalla osastolla toisen espanjaa taitavan vaihtarin kanssa, joka käänsi kaiken minulle englanniksi. Espanjan kielen taitaminen olisi todella ollut suuri etu Meksikossa, mutta englannilla pärjäsi suhteellisen hyvin ja osa lääkäreistä mielellään puhuikin englantia. Lääkäri otti potilaita vastaan aamupäivän ja lähti puolenpäivän aikaan pitämään opetusta. Tämän jälkeen seurasimme osaston fysioterapeutteja, jotka kävivät potilaiden kanssa läpi lääkärin määräämiä jumppa- ja kuntoutusohjeita. Vastuulääkärini oli herttainen ja usein hän antoi meille jotain meksikolaista herkkua päivän päätteeksi. 

Toisella viikolla lääkäri ei muutamana päivänä saapunut ollenkaan paikalle, joten silloin menimme sairaalan ensiapuun, jossa tiesimme olevan muita vaihtareita. Toisen viikon lopulla vastuulääkärini ilmoitti jäävänsä kahden viikon lomalle. Kerroin tilanteen paikalliselle vaihtovirkailijalle ja kysyin mahdollisuudesta vaihtaa osastoa loppuvaihdon ajaksi. Vaihtovirkailijat olivat hyvin ymmärtäväisiä ja sanoivat, että vaihtaminen mille tahansa osastoista onnistuu ongelmitta. Koska ensiapu oli tullut jo hieman tutuksi ja koska se oli ympäristönä hyvin jännittävä ja kiehtova, päätin vaihtaa sinne loppuajaksi. 

Kaikki ensiavun lääkärit olivat hyvin innoissaan meistä vaihtareista ja ottivat meidät ilolla vastaan, eikä kukaan ikinä kyseenalaistanut sitä, miksi olemme siellä, vaan päinvastoin saimme vapaasti seurata mitä tahansa toimenpiteitä ja välillä pääsi myös avustamaan. Lääkärit kyselivät paljon kotimaastani ja lähes aina tuli puheeksi suomalainen koulutusjärjestelmä ja sen korkea taso. 

Ensiavussa näki paljon asioita. Oli ampumahaavoja, pahoinpitelyn uhreja, kolariuhreja, huumeongelmaisia ja paljon muuta. Näin myös sellaisia asioita, joita en varmasti tule enää koskaan näkemään ainakaan Suomessa. Pääsin tekemään pieniä toimenpiteitä, kuten ottamaan verinäytteitä ja tikkaamaan. Ensiavussa oli aina kahdesta kolmeen poliisia asein varustettuna huolehtimassa yleisestä turvallisuudesta. Sairaalan käytävillä ja välillä ensiavussakin näki oranssihaalarisia vankeja, jotka olivat aina käsiraudoitettuja ja useamman poliisin saattelemia. Vaihdon lopussa kävin kerran seuraamassa ensiavun yövuoroa ihan mielenkiinnosta ja se oli kokemuksena ainutlaatuinen, sillä pääsin seuraamaan elvytystilannetta. 

Vietin vaihtokuuni viidentoista muun ympäri maailmaa tulleen vaihtarin kanssa ja kuukaudessa meistä muodostuikin tiivis vaihtariperhe. Asuimme kaikki kotoisasti samassa hostellissa, jossa ei juurikaan ollut muita asukkaita koko heinäkuussa. Viikonloppuisin matkustelimme yhdessä ympäri Meksikoa – teimme kaksi omatoimimatkaa ja osallistuimme kahteen National Program -viikonloppuun eri kaupungeissa. Kansallinen sosiaalinen ohjelma oli tarkoitettu kaikille halukkaille Meksikon eri kaupungeissa asusteleville vaihtareille ja se oli todella hyvin organisoitu. Ohjelmaan kuului monenmoista aktiviteettia, kuten mönkijöillä ajelua Meksikon erämaassa, paikallisia marketteja ja museoita sekä juhlimista. Morelian paikallistiimi järjesti ohjelmaa noin kerran viikossa. Kävimme mm. opastetulla kaupunkikierroksella ja kerran eräs paikallistiimin jäsen piti meille luennon Meksikon historiasta.

Päivät alkoivat kello 8.30 sairaalan tarjoamalla aamupalalla ja osastolle siirryttiin kello yhdeksältä. Lounas alkoi kello 13.30 ja menimme yleensä kahden aikoihin yhdessä aina porukalla syömään. Olisimme saaneet käydä syömässä sairaalalla vielä kello kahdeksalta illallisen, mutta tutustuimme mieluummin paikalliseen katuruokaan ja ravintoloiden antimiin, sillä hintataso oli hyvin edullinen. Ruokaan meni kerralla noin 1-5 euroa.

Varasin lennot toukokuussa ja otin ne perille asti Moreliaan, jolloin ne kustansivat yhteensä 1 300 €. Matka taittui molempiin suuntiin sujuvasti kahdella vaihdolla – ensi Amsterdamissa ja sitten Mexico Cityssä. Matkusteluun Meksikossa upposi melko paljon rahaa kuukauden aikana, vaikka suosimme joukkoliikennettä ja saimme opiskelijahintaiset liput. Se oli kuitenkin kaiken rahan arvoista. En saanut vaihtoa varten mitään apurahaa tai stipendiä, mutta tiedekunta tuki vaihtoon lähtöä 300 €:lla. Sain vaihdosta kolme opintopistettä valinnaisiin opintoihini.