Tein harjoitteluvaihtoni maaliskuisessa Kathmandussa, Nepalin pääkaupungissa. Sijoitukseni oli toivomukseni mukaan naistentaudeilla Tribhuvanin University Teaching Hospitalissa. Virallinen työaikani taisi olla 7 h päivässä, mutta usein pääsin lähtemään aiemmin, jos seurattavaa oli vähän. Huomionarvoista on kuitenkin, että Nepalissa koulu- ja työpäiviä on viikossa 6, ainoastaan lauantait ovat vapaita. Erikoisalan henkilökunta oli jaettu yksiköihin, jotka vuorottelivat eri päivinä synnytysosaston, leikkaustoiminnan ja poliklinikan välillä.

Aamut alkoivat osaltani klo 9 yhteisestä aamu-meetingistä, josta sitten seurasin yksikköäni kyseisenä päivänä ohjelmassa olevaan sijoitukseen. Päivät kuluivat pääasiassa sivusta seuraten, yhdessä keisarinleikkauksessa sain olla avustamassa. Tuutorikseni nimetty erikoistuva lääkäri ei ollut erityisen vastaanottavainen, esiteltyään minulle pikaisesti paikat hän ei kiinnittänyt minuun juuri huomiota ja vastasi kysymyksiin vain lyhyesti. Onneksi harjoittelujaan tekevät opiskelijat olivat avuliaampia ja selittivät minulle ainakin osan potilastapauksista englanniksi. Opetuskieli sairaalassa on virallisesti englanti, joten kaikki lääkärit ja opiskelijat puhuivat sitä hyvin. Meetingien esitelmiä ja raportteja lukuun ottamatta käytännön työkieli oli kuitenkin nepali ja potilaiden kanssa puhuttiin nepalia. Olin opiskellut kieltä itsenäisesti etukäteen sen verran, että osasin aakkosiston ja alkeita, mutta ymmärsin kollegojen keskinäisestä puheesta lähinnä englanninkieliset lainasanat, joita toki lääketieteellisessä kielessä oli erityisen paljon. 

Aamukierroilla oli mukana koko yksikkö, mikä saattoi opiskelijat mukaan lukien tarkoittaa noin 15 ihmistä. Lisäksi suurimmalla osalla potilaista oli omaisia mukana yötä päivää, joten sairaalan tilat kävivät nopeasti ahtaiksi. Sairaalahygienia poikkesi huomattavasti suomalaisista sairaaloista. Käsidesiä näin käytettävän hyvin harvoin ja kädet pestiin satunnaisesti palasaippualla. Kannattaa siis varata oma pikkupullo käsidesiä lääkärintakin taskuun. Leikkausosastolle mennessä tuli omat kengät riisua ja pukea sandaalit, joita ei kuitenkaan aina kaikille riittänyt, jolloin osa kulki sukkasillaan tai jopa avojaloin. Hoitotarvikkeet olivat harvoin kertakäyttöisiä, mikä voi toki olla parempi ympäristölle. Toinen iso ero oli potilaiden yksityisyyden suoja, joka toteutui varsin vaihtelevasti. Esimerkiksi poliklinikalla samassa huoneessa oli neljä lääkäriä haastattelemassa potilaitaan omaisten kurkkiessa olan takaa ja synnytysosastolla oli kuuden hengen potilashuone. Mikäli kuusi synnytyspaikkaa olivat täynnä, sijoitettiin synnyttäjiä lattialle patjoille.

Lääkäreiden ja opiskelijoiden väliseen hierarkiaan olen törmännyt muissakin maissa, mutta kyseisessä sairaalassa silmiinpistävää oli lääkäri-potilassuhteen hierarkia. Lääkäreiden vuorovaikutus potilaiden kanssa oli usein vähäistä ja ehkä töykeääkin, vaikka nepalilaiset muuten ovat todella mukavia ihmisiä. Opetussairaalan potilaat olivat kuulemani mukaan pääsääntöisesti vähävaraisempaa väestöä maaseudulta ja kathmandulaiset tapaavat hakeutua hoitoon hieman parempiin sairaaloihin. Toisaalta myös maan pääministerin munuaissiirto tehtiin kyseisessä sairaalassa vaihtoni alussa, paikalla oli mediaa ja sotilaita usean päivän ajan. Tuntemamme kaltaista sosiaaliturvaa ei ole, vaan potilaiden täytyy maksaa itse kaikki aina näytteenottovälineitä myöten. Kuulin että päivystyksen lääkäreillä on tapana kerätä omista rahoistaan ns. varakassaa, josta he voivat tarvittaessa rahoittaa välttämättömän hoidon potilaalle, jolla ei yksinkertaisesti ole siihen varaa. Turhia tutkimuksia tai hoitoja ei siis ainakaan tule tehtyä. 

Vaihtoani varjosti maailmalla orastava koronapandemia, joka ei kuitenkaan Nepalissa näkynyt vielä juurikaan arjessa. Muutamalla lääkärillä näin suusuojaimen, mutta hygieniaa ei juuri tiukennettu ja eikä yskimisetiketti ollut henkilökunnallakaan hallussa. Yliopiston yhteydessä järjestettiin kuitenkin henkilökunnalle luento koronaviruksesta ja osanotto oli runsasta. Päällimmäisenä huolenaiheena oli luonnollisesti maan terveydenhuoltojärjestelmän ennestään heikko kantokyky, joka tuskin kestäisi, mikäli tauti pääsisi nopeasti leviämään. 

Lensin Kathmanduun Dubain kautta pari päivää ennen vaihdon alkua. Paikallinen opiskelija haki minut lentokentältä ja vei minut mukavaan isäntäperheeseen, jossa asuin kahden muun vaihto-opiskelijan kanssa. Asunnossa oli tavalliset länsimaiset mukavuudet, joten aivan autenttista kokemusta nepalilaisesta arjesta emme saaneet. Menimme saksalaisten vaihto-opiskelijoiden kanssa aamuisin yhdessä melko lähellä sijaitsevaan sairaalaan pienellä paikallisbussilla, joka kulki läheltä asuntoamme muutaman minuutin välein. Erittäin huonon ilmanlaadun vuoksi käytimme ulkona liikkuessamme hengityssuojaimia. Lounasta lukuun ottamatta saimme kaikki ateriat isäntäperheessä ja herkullista nepalilaista ruokaa todella oli tarjolla enemmän kuin jaksoi. Täyttävän lounaankin sai ostaa sairaalan kanttiinista alle eurolla.

Perhe esitteli mielellään nepalilaista kulttuuria ja perinteitä sekä kierrätti meitä lempinähtävyyksissään. Suositeltavia vierailukohteita ovat ainakin lähikaupungit Patan ja Bhaktapur sekä temppelit Swayambhunath ja Boudhanath. Maan kansallinen vaihtovirkailija toimi yhteyshenkilönäni ja oli hyvin tavoitettavissa, joskaan en ehtinyt tavata häntä. Sosiaalista ohjelmaa järjestettiin vain kerran kaupunkikierroksen muodossa, mutta keksimme kyllä ajanvietettä vaihtariporukalla ja isäntäperheen kanssa. Maaliskuu on hyvä kuukausi matkustaa Nepaliin sään puolesta, varsinkin jos aikoo käydä lisäksi vaeltamassa. Maaliskuussa oli myös värikäs Holi-festivaali, joka tosin jäi koronatilanteen vuoksi normaalia pienimuotoisemmaksi. 

Poikkeustilan ja matkustusrajoitusten kiristyessä Euroopassa päätin palata Suomeen jo vaihdon puolivälissä. Ratkaisu osoittautui oikeaksi, sillä pian sen jälkeen myös Nepal siirtyi tiukkoihin rajoitustoimiin. Ehdin kuitenkin kahdessa viikossa ihastua maan välittömään kulttuuriin, joka on säilyttänyt paljon erityispiirteitään globalisaatiosta huolimatta. Himalajasta ehdin nähdä vasta vilauksen, joten uskon palaavani Nepaliin vielä ainakin vaelluksen merkeissä. Myös sairaalaharjoittelu oli silmiä avaava kokemus, jota en vaihtaisi pois. Voin suositella vaihtoa Nepalissa jokaiselle uteliaalle medisiinarille!