Portugali

Porto, Portugali
4. vuosikurssin opiskelija
heinäkuu 2019

Olin heinäkuun 2019 harjoittelussa Portossa, Portugalissa, Hospital Sao Joao-sairaalassa infektiotautien osastolla. Virallisesti sopimuksen mukaan harjoitteluni olisi ollut trooppisten tautien osastolla, mutta tässä oli kai sattunut joku virhe, koska kyseistä osastoa ei ymmärtääkseni edes ollut olemassa, joskin infektiotautien osastolla oli myös satunnaisia malariatapauksia.

Seurasin osastolla aamumeetingejä ja sen jälkeen kiertelin tapaamassa osastopotilaita yleensä erikoistuvien lääkäreiden kanssa. Yleensä menin osastolle yhdeksän aikaan aamulla ja pääsin pois joskus yhdeltä iltapäivällä. Kokemus oli aikalailla juuri sitä, mitä olin odottanutkin. Minuun suhtauduttiin todella hyvin klinikassa, lääkärit selittivät jokaisen näkemäni potilaan tapauksen tosi perusteellisesti englanniksi. Lisäksi muutama iltapäivämeeting, johon osallistuin, pidettiin kokonaan englanniksi sekä minua varten että yleensäkin harjoittelun takia. Tämä oli varsin kaunis ele lääkäreiltä. Lääkäreiden ja potilaiden välisestä keskustelusta pystyin ymmärtämään osan, koska puhun espanjaa. Portugalin kieli eroaa kuitenkin espanjasta enemmän kuin luulinkaan, ja varsinkin lääkäreiden välinen keskustelu portugaliksi meni aika lailla ohi varsinkin jos keskittyminen yhtään herpaantui.

Osastolla oli suht paljon tuberkuloosipotilaita, ja Portugalissa taitaakin olla Länsi-Euroopan maista ehkä eniten tuberkuloosia. Lisäksi muutamalla potilaalla oli joitain Suomessa varsin harvinaisia sieni-infektioita ja loistauteja. Hoitokäytäntöjen eroista en osaa juuri sanoa, vaikka sairaala on ulkoasultaan vähän rähjäisempi, kuin mihin Suomessa on tottunut, on terveydenhuollon taso kuitenkin melko hyvä. Kulttuurieroja näkyi lähinnä ehkä siinä, että lääkärit koskettivat potilaita paljon huolettomammin, kuin mitä täällä on tapana. Potilaisiin suhtauduttiin muutenkin aika rennosti: Yhdessä tapauksessa erikoistuva lääkäri yllätti potilaan tupakoimasta rappukäytävässä, kyseli tältä kuulumisia ja selitti jälkikäteen, että ei näiden meidän potilaiden oikein kuuluisi polttaa, mutta että eihän tämä mikään vankila ole.

Lääketieteen koulutus eroaa Portugalissa Suomesta sillä tavalla, että valmistumisen jälkeen portugalilaisilla ei ilmeisesti ole oikein mahdollisuutta työskennellä yleislääkäreinä, vaan käytännössä erikoistuminen on ymmärtääkseni ainoa tapa päästä töihin. Lääkäreiden palkat ovat myös matalampia verrattuna Suomeen.

Sao Joao-sairaalassa meitä oli yhteensä ehkä jotain 40 vaihtaria. Me kaikki asuimme noin 1,5 kilometrin päässä sairaalasta opiskelija-asuntolassa, jossa jokaisella oli oma huone, johon kuului sänky, vessa ja suihku. Keittiö oli jaettu. Vaihdon aluksi sain nipun ruokalippuja, joilla sai tilata lounaan sairaalassa maanantaista perjantaihin. Portugali on melko tunnettu sosiaalisesta ohjelmastaan, ja sitä olikin järjestetty lähes joka päivälle. Jo ennen vaihdon alkua olin ilmoittautunut mukaan melkein kaikkeen ns. kaiken varalta. Iso osa Porton sosiaalisesta ohjelmasta oli aika perus turisti-aktiviteetteja, ja skippasin osan niistä. Kuukauden aikana järjestettiin myös kaksi national social program-viikonloppua, toinen Lissabonissa ja toinen Portossa. Nämä olivat hauskoja tapahtumia, mutta kaupunkiaktiviteetit käy vähän raskaiksi, kun osallistujia on jotain yli 100, ja järjestetyn päiväohjelman sijaan keksimme yleensä jotain omaa tekemistä vaihtarikavereiden kanssa.

Lensin Portoon Frankfurtin kautta, lennot maksoivat edestakaisin jotain 200-300 euroa. En saanut mitään stipendejä enkä apurahoja vaihtoa varten. En ole myöskään yrittänyt hyväksyttää vaihtoa opintoihini.

Neuvona ensi vuoden lähtijöille voin sanoa, että varsinkaan jokaiseen ”local social program” aktiviteettiin ei tarvitse osallistua, niitä on hirmu paljon ja yhdessä sairaala-aamun kanssa siinä meneekin aina koko päivä. Aluksi noi aktiviteetit tietysti edistää ryhmäytymistä, mutta Portossa on niin paljon vaihtareita, että varsinkin vähän myöhemmin voi olla kivempi keksiä ihan omin päin tekemistä muiden vaihtareiden kanssa.