Olin heinäkuun 2022 harjoitteluvaihdossa Slovenian Ljubljanassa verisuonisairauksien  osastolla. Alun perin minun piti olla kardiologialla, mutta pari viikkoa ennen vaihdon alkua tuli ilmoitus osaston muutoksesta. Lopulta osaston muutos oli varmasti hyvä asia, sillä  kuulemani mukaan kardiologialla opetus olisi voinut jäädä huomattavasti vähäisemmäksi.  

Verisuonisairausten osastolla oli oma pieni teho-osastonsa, jossa hoidettiin jatkuvaa  tarkkailua vaativia potilaita. Olin suurimman osan ajasta kyseisellä teho-osastolla. Suurin  osa potilaista oli korkean riskin keuhkoemboliapotilaita, joten opin paljon niiden  diagnostiikasta, vakavuuden arvioinnista ja TT-kuvien katsomisesta. Osaston erikoislääkärit  olivat mukavia ja puhuivat minulle englantia, sillä en ymmärtänyt ollenkaan paikallista  kieltä. Yksi erikoislääkäreistä piti jopa kierrot kokonaan englanniksi, potilaan kanssa  kommunikointia lukuun ottamatta, jotta ymmärrän myös mitä puhutaan.

Kierroilla pääsin  osallistumaan potilaan tutkimiseen mm. sydän- ja keuhkoauskultaatioiden merkeissä. Erikoistuvat lääkärit osastolla ottivat minut mukaan tarkkailemaan kaikkia toimenpiteitä ja  kuvauksia, ja yksi heistä järjesti minulle ja toiselle osastomme vaihtarille vielä lisäksi  kaikkea extraa, kuten pääsyn simulaatiohuoneeseen harjoittelemaan ilmatiehallintaa ja  endoskooppista kirurgiaa. Sairaalalla päivät olivat kohtalaisen lyhyitä, noin 3-5 tuntia/  päivä, sillä aamun vuoronvaihtopalaveri oli sloveeniksi ja iltapäivisin lääkärit lähinnä  kirjoittivat tekstejä ja tekivät muita asioita, joita meidän ei kannattanut seurata. Tykkäsin  todella paljon sairaalalla olemisesta ja ihmiset siellä olivat todella mukavia. 

Slovenian terveydenhuolto on hyvin kehittynyttä. Hoitokäytännöt verisuonisairauksien  osastolla oli hyvin samanlaiset kuin Suomessa siltä osin, kun osaan sanoa. Sloveniassa  erikoistuvat lääkärit eivät ainakaan teho-osastolla tehneet itsenäistä työtä  ultraäänitutkimusten lisäksi juuri ollenkaan, vaan erikoislääkäri oli aina mukana ja johti  mm. kiertoja. Lääkärin ja potilaan välinen vuorovaikutus oli myös samankaltaista kuin  Suomessa. Lääketieteen koulutus Sloveniassa eroaa Suomesta suurimmalta osalta siten,  että kuuden vuoden jälkeen on pakollinen puolen vuoden harjoittelujakso töissä, jonka  jälkeen tehdään lopputentit. Valmistumisen jälkeen kaikki erikoistuvat ja erikoistuminen  tulee aloittaa tenttien jälkeen.  

Ljubljanassa meitä vaihtareita oli noin 45. Asuimme kaikki opiskelija-asuntolassa noin  kolmen kilometrin päässä sairaalalta. Sain huonekaverikseni toisen suomalaisen, ja  jaoimme asunnon keittiön ja vessan toisessa huoneessa olevien kahden muun vaihtarin kanssa. Asunnot asuntolassa olivat todella likaisessa kunnossa ja aloitimmekin vaihdon  ostamalla puhdistusaineita ja siivoamalla ensimmäisen illan (asunto jäi silti kamalaan  kuntoon, koska siellä ei luultavasti ollut siivottu vuosiin). Asunnoista myös puuttui perus  keittiövälineitä ja esimerkiksi meidän kattila oli homeessa. Suuntasimmekin Ikeaan  keittiöostoksille, jotta saimme tehtyä itse ruokaa. Joka päivä kävimme myös ulkona  syömässä, sillä Sloveniassa opiskelijat saavat ruokailukuponkeja, joilla saa tietyistä  kaupungin ravintoiloista keiton, salaatin, pääruoan ja hedelmän + veden yleisesti noin 3–4 euron hintaan. Kuponkeja sai kuukauden ajalle 21, eli yhden jokaista kuun työpäivää  kohden.  

Slovenia on tunnettu sosiaalisesta ohjelmastaan ja ainakin Ljubljanassa meille järjestettiin  ohjelmaa lähes päivittäin. Ohjelma oli monipuolista, joten sieltä oli helppo valita itselle  mieluisat tapahtumat ja osallistua niihin. Kolmena viikonloppuna järjestettiin retket:  ensimmäisenä viikonloppuna retki suuntautui vuorille ja paimenkylään, seuraavana  luontokohteisiin, joissa pääsimme kokeilemaan mm. kanjonointia ja koskimelontaa, ja  viimeinen viikonlopun retki rannikolle. Ohjelmaan oli panostettu ja se näkyi! Muuten  kontaktihenkilöiden käytös vaihtareita kohtaan oli välillä todella tylyä ja ohjeet muuttuivat  koko ajan.

Kuun puolivälissä vaihtareiden keskuudessa puhkesi koronarypäs, jolloin  ohjeistukset olivat todella vajavaiset ja muuttuvat. Eristyksiin joutuneet eivät tienneet  kauanko eristys kestää ja lauantain ohjeen ”koronassa voitte vaikka matkustella, kunhan  ette tartuta muita” sijaan sunnuntaina eristyksiin joutuneet olivat yhtäkkiä lukkojen takana  ilman varmaa välitöntä ulospääsyä edes hätätilanteessa (piti soittaa tietylle henkilölle, joka  saattoi vastata tai ei, ja oven avaamiseen saattoi mennä yli 30min). Tässä tilanteessa  erityisesti kontaktihenkilöiden kommunikointi oli todella puutteellista ja tylyä.  Eristyskäytäntöjen ja kontaktihenkilöiden käytöksen vuoksi lähdin kotiin jo 2,5 viikon  jälkeen. Kontaktihenkilöt myös suuttuivat siitä, että lähdin ajoissa kotiin. Oma  kontaktihenkilöni oli poikkeus, hän oli todella ymmärtäväinen ja yritti parhaansa mukaan  aina auttaa, joten olin onnekas, että juuri hän oli kummini.  

Olisin saanut vaihdosta todennäköisesti 4 opintopistettä vapaavalintaisiin opintoihin,  mutta koska lähdin vaihdosta kotiin jo 2,5 viikon jälkeen, en tiedä vielä saanko ollenkaan  opintopisteitä. Tästä riippuu myös se, että saanko apurahaa yliopistolta. Turun yliopisto  maksaa apurahaa vaihtoon lähtijöille, joten sitä kannattaa ehdottomasti hakea! Lennot  edestakaisin Ljubljanaan maksoivat noin 500 euroa, mutta hintaa reissulle tuli minulla  lisää, kun ostin uuden lennon Suomeen todella nopealla aikataululla.  

Tykkäsin Sloveniasta ja Ljubljanasta kovin! Ljubljana on ihana ja kompakti kaupunki.  Asunnot olivat kuitenkin kamalassa kunnossa ja siihen liittyen virkailijat tylyjä meitä  kohtaan. Lisäksi koronaryppään aikana minulla oli todella turvaton olo jäädä Sloveniaan,  jonka vuoksi tulin Suomeen etuajassa. En siis varsinaisesti voi suositella Ljubljanaa  vaihtokohteena. Toki virkailijoiden ja kontaktihenkilöiden vaihtuessa asiat voivat siellä olla  paremmin tulevina vuosina. Jos Ljubljanaan kuitenkin menee vaihtoon, voin suositella  verisuonisairauksien osastoa! Mariborissa tilanne voi myös olla eri kuin Ljubljanassa.